Eteläisen alueen 1. ja 2. divisioonien aluefinaalit päätökseen

26.4.2009 Eteläisellä alueella on riittänyt vilskettä kahtena edellisenä viikonloppuna kun Malmilla pelattiin samanaikaisesti aluefinaalit 1. ja 2. divisioonissa mineistä A-ikäisiin sekä mikroriehat tytöissä ja pojissa ikäluokissa 1999- ja 2000-syntyneet.

Aluefinaalit järjestettiin jälleen yhteistyössä HNMKY:n, KaPon ja MaSun kanssa. Pelipaikkoina toimivat toisena vuonna peräkkäin Malmin palloiluhallin kolme kenttää ja Malmin liiketalousopiston kaksi kenttää. Ykkösdivareiden finaaleissa vallattiin vielä Malmin ala-aste C-junioreiden pelejä varten valtakunnallisten divisioona- ja SM-pelien pelatessa otteluita aluefinaalipelien lomassa.

Mikroriehoissa tsempattiin yhteensä 34 joukkueen voimin. Alue ei osannut päättää, kuka joukkueista esitti parhaita peliesityksiä, joten kaikki riehaan osallistuneet palkittiin mitalein. Niin mikrojen kuin vähän vanhempien junioreiden kaikissa peleissä jaettiin tsempparipalkinnot. Lisäksi tietenkin aluefinaalijoukkueet kokoontuivat pelit pelattuaan kulta-, hopea- tai pronssimitalit kaulassaan yhteiskuviin.

Minien ja C-junioreiden peleissä mitalit jaettiin yhteisesti finaalipelin jälkeen. Varsinkin nuorimmilla aluefinalisteilla oli selkeästi jännittämistä finaalipelin alun esittelyssä MPH:n pimennetyssä salissa. Mahtavan finaalitunnelman takasivat tietenkin raivokkaasti kannustaneet fanijoukot, joista ainakin MPH:n peleissä äänekkäimmiksi osoittautuivat Wartti Basketin ja ToPon kannattajat.

1. divisioonien eniten mitaleja rohmunnut seura oli Tapiolan Honka, mutta useampia mitaleja saavuttaneita seuroja oli monia - mitalitaulukkoon on kerätty kaikki mitalistit. 2. divisioonien menestyneimpiä seuroja oli useampia, näin siis mitaleja jaettiin melko tasaisesti eri paikkakunnille. Mitaleja jakamassa oli muun muassa alueen luottamusmiehiä aluehallituksen jäsenistä sarjavastaaviin sekä tietenkin alueen kesäleirirehtori, tuore naisten koripallon Suomen Mestari Siiri Nuutinen.

Järjestäjät kiittävät kaikkia finaaleihin osallistuneita joukkueita ja kannatusjoukkoja. Kiitos kuuluu tietenkin myös kaikille kahvin, pullan ja makkaran myyjille turnausvieraiden ravitsemisesta. Erityiskiitos erotuomareille, joista osa vihelsi lähes aamusta iltaan otteluita ympäri Malmia. Mikroriehoissa otteluita vihelsivät vähän kokeneemman erotuomarin lisäksi alueen EOS-tuomarit, jotka ovat jokin aika sitten peruskurssin käyneitä tuomarinalkuja - kiitos MaSun ja Rekolan pojille avusta!

Kauden päätteeksi kokoonnutaan vielä kerran Malmille ensimmäistä kertaa järjestettävien 3. divisioonien aluefinaalien merkeissä 8.-10.5. Erotuomarin tehtäviä on vielä muutama avoinna - ilmoittaudu alueen toimistoon, jos olet kiinnostunut!

Eteläinen alue toivottaa kaikille hyvää kesän odotusta!

Henkilöt

 
23.1.2024 15:41 Seura tiedottaa

Porvoon Tarmo hakee juniorivalmentajaa

Porvoon Tarmo hakee innokasta ja osaavaa valmentajaa. Tule mukaan kehittämään juniorikoripalloa Porvoossa.

12.1.2024 15:21 Seura tiedottaa

LePyn Pikkusudet-turnaus järjestetään jälleen huhtikuussa

LePyn perinteinen Supermikroturnaus on nyt Pikkusudet-turnaus. Turnaus järjestetään 27.-28.4.2024 Leppävaaran liikuntahallilla. Turnaus on joukkueille yksipäiväinen.

28.12.2023 09:45 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

28.11.2023 13:48 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää 3x3-turnauksen 26.12.2023 Namika Areenalla

Namika WINTER 3x3-turnaus pelataan Namika Areenalla 26.12.2023. Kokoa oma joukkueesi ja tule haastamaan muita tuoreessa olympialajissa! Turnaus on avoin kaikille.

1.11.2023 09:33 Seura tiedottaa

LePy tarjoaa maksuttoman marraskuun kaikille uusille harrastajille

LePy on Suur-Leppävaaran alueella Espoossa toimiva koripalloseura. Seura tarjoaa toimintaa pienten perhekoriksesta alkaen aina yli 65-vuotiaiden Ladies-joukkueeseen saakka. Meiltä löytyy varmasti sinullekin sopiva ryhmä harrastaa korista!

27.10.2023 09:53 Seura tiedottaa

LePy näkyy Espoon kouluilla - koripallon näytetunneilla lähes kaksisataa koululuokkaa

LePyn järjestämät koripallon näytetunnit ovat Espoon alakouluissa tuttu juttu. Monet opettajat haluavatkin varmistaa luokkansa näytetunnit jo kesällä ja yhteydenottoja tulee pitkin syksyä. Tänäkin syksynä koripallotreeneistä saa nauttia lähes kaksisataa koululuokkaa ja tuhansia oppilaita.

26.10.2023 12:20 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton kauden 2023-24 aluesarjojen ilmoittautumiset avattu

Kevätkauden sarjailmoittautumiset alueen sarjoihin on avattu eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä. Ilmoittautuminen kevätsarjaan on mahdollista 3.12.2023 asti. Vain kokonaan uudet joukkueet ilmoittautuvat järjestelmän kautta, sarjaa vaihtavat joukkueet ilmoittavat sarjavaihdoksesta sarjan järjestäjälle.

12.10.2023 14:09 Seura tiedottaa

Tervetuloa tuomariksi Vantaan Energia -turnaukseen!

Vantaan Energia-juniorikoripalloturnaus järjestetään Vantaalla jo 24. kerran 19-21.1.2024. PuHu Juniorit toivottaa sinut tervetulleeksi tuomaroimaan otteluita turnauksessa!

27.9.2023 14:46 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Espoossa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Espoossa yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

22.9.2023 14:04 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää syyslomaleirejä upouudella Namika Areenalla ja Hotel Arthurin salissa

Helsingin NMKY:n syyslomaleirit järjestetään 2012-2016 syntyneille 16.-20.10.2023 Namika Areenalla Pakilassa ja Hotel Arthurilla Kaisaniemessä.

Näytä lisää vastaavia