Groningen venyi revanssivoittoon Kotkassa

3.12.2013 21:15 Kotkalaisen Team TEHO Sportin voitto- ja tappiosaldo tasaantui tiistaina Karhuvuoren Steveco Areenalla, kun viime viikon kotiottelussaan kotkalaisia vastaan romahtanut GasTerra Flames Groningen sieppasi 77–83 (40–37)-vierasvoiton. Groningen tukki korinalustan pelin jälkipuoliskolla ja kun kotkalaisheitto ei pudonnut, vieraat saivat EuroChallengen voittotilinsä auki.

Jukka Matisen heitto upposi..

...mutta Jeffrey Robinsonin Groningen sieppasi vierasvoiton. Kuvat: Matti O. Koskinen.

Ottelun avauspuoliskolla Kotkassa nähtiin tasaista ja temporikasta koripalloa, jossa TEHO Sportin tehomiehenä kunnostautuivat hiljalleen alkukauden kuntoonsa päässyt Sharaud Curry sekä kaikkiaan viisi kolmosta säkittänyt Jukka Matinen.

 

Kotkalaiset lähtivät tauolle kolmen pisteen johdossa, mutta joutuivat kolmannen jakson alussa takaa-ajoasemaan, kun Groningen vei kolmeminuuttisen 11-0 ja petasi itselleen kahdeksan pisteen johdon.

 

Päätösjaksolla Groningen jatkoi korinalustan tukkimista, ja kun kotkalaiset eivät saaneet kolmosiaan tippumaan, hollantilaiset kasvattivat neljässä minuutissa kolmen pisteen johtonsa (58–61) yhteentoista pisteeseen (58–72) tappavan tarkalla viimeistelypelillään.

 

– He saapuivat Kotkaan voitottomina ja laittoivat kaiken peliin. He olivat nälkäinen joukkue ja pelasivat suurella energialla, totesi TEHO Sportin pistekuningas Sharaud Curry.

 

– Tiesimme heidän menevän korin alle ja se oli myös oma tavoitteemme, mutta saimme aikaiseksi vain kymmenen kahden pisteen koria. Olen pettynyt asenteeseemme tänään, kotkalaisten päävalmentaja Sami Toiviainen tiivisti.

 

Kotkalaisilla on jäljellä enää kaksi EuroChallengen alkusarjan ottelua. Ensi viikolla kotkalaiset haastavat Reggio Emilian vieraissa ja sitä seuraavalla viikolla hakevat revanssivoittoa Okapi Aalstarista niin ikään vieraissa.

 

Team TEHO Sport, Kotka – GasTerra Flames Groningen 77–83 (17–21, 40–37, 58–61), EuroChallengen alkusarjaa, Kotka 3.12.2013

 

TEHO Sport: Sharaud Curry 31/4/8 syöttöä/3 riistoa, Jukka Matinen 17/1, Chris Owens 12/10, Ryan Ayers 6/6, Timo Heinonen 4/3, Aleksi Akpaso 4/1, Ryan McDade 2/1, Joonas Lehtoranta 1/1, Samuli Vanttaja 0/0, Miki Kuusisto, Otto Kilpeläinen, Joonas Pentti.

Groningen: Cashmere Wright 15/3, Jeffrey Robinson 13/8, Jason Dourisseau 12/6, Arvin Slagter 12/4/3 syöttöä, Dan Coleman 12/2.

 

Asiat

 
16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

16.3.2026 12:35 Susijengi

Susijengi pääsee jälleen nauttimaan täyden kotiyleisön tuesta: Unkari-peli myytiin loppuun viikossa

Susijengi pääsee seitsemännen kerran peräkkäin täyden kotiyleisön eteen, kun joukkue kohtaa seuraavaksi Unkarin MM-karsinnassa Veikkaus Arenalla Helsingissä 3. heinäkuuta.

16.3.2026 10:39 NCAA

Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State valittiin NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).

16.3.2026 10:32 Valmentajat

Valmentaja, osallistu Lastenvalmennusseminaariin huhtikuussa – teemana taito ja taitavuus!

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä. Ilmoittautuminen on avoinna 7.4. asti.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

12.3.2026 10:00 Susijengi

Susijengin Unkari-pelin julkinen lipunmyynti käynnistynyt – otteluun myyty yli 10 500 lippua

Susijengi saa jälleen kotiyleisön täyden tuen taakseen heinäkuun 3. päivä, kun joukkue kohtaa MM-karsintojen alkulohkovaiheessa Unkarin Veikkaus Arenalla Helsingissä. Viimeiset paikat viedään nyt käsistä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

Näytä lisää vastaavia