Honka hakee revanssia ja avausvoittoa

8.12.2003 Skonto Riika kohtaa tiistai-iltana Espoossa Hongan, jonka mielessä on kuitata FIBA Euroopan liigan toisella kierroksella kärsitty yhdeksän pisteen vierastappio nuorta latvialaisjoukkuetta vastaan. Hongan urakkaa saattaa helpottaa 17-vuotiaan 214-senttisen Andris Biedrinsin jääminen pois ottelusta terveydellisten syiden vuoksi.

Alun perin illan mielenkiintoisimman pelaajan poisjäänti on myös iso pettymys, sillä Biedrinsin odotetaan nousevan yhdeksi tulevan kesän NBA-varaustilaisuuden kärkinimistä. 

Skonto otti toistaiseksi ainoan voittonsa liigassa joukkueiden edellisessä kohtaamisessa lokakuussa, jossa juuri Biedrins hallitsi kentän tapahtumia mielin määrin. Nuorukainen upotti reilusti Eurooppa liigan keskiarvojaan (19,7 pistettä/8,6 levypalloa) komeamman lukeman, 34 pistettä. Suomeen Biedrinsin otteita oli saapumassa seuraamaan myös jokunen NBA-kykyjenetsijä, mm. Milwaukee Bucksista. 

Jos oli Hongalla vaikeaa Biedrinsin kanssa, eivät espoolaisia päästäneet helpolla myöskään Skonton amerikanavut takamies Darren Kelly (28/9) sekä vankkarakenteinen sentteri Dametri Hill (24/10). Jatkeeksi tälle tehotriolle Skontolta löytyy mm. tarkkakätinen 185-senttinen takamies Rinalds Sirsnins. Biedrinsin ollessa sivussa siirtyy paljon vastuuta muille nuorille joukkuetovereille. 

Sitten viime kohtaamisen Honka on vahvistunut Stephen Richillä, jolle Skonto on tuttu joukkue Latvian liigasta (LBL), jossa Rich Honkaan lähtiessään johti levypallotilastoa ja oli Biedrinsin edellä myös pistetilastossa (4.). Hongan ykkönen joukkueiden edellisessä kohtaamisessa oli Steve Woodberry 24 pisteellään. Amerikkalaistakamies jatkaa yhä toistaiseksi Hongan riveissä.  

Hongan pelin takkuilu kotimaan kentillä on alkanut kääntyä parempaan suuntaan, josta on osoituksena kaksi runsasnumeroista voittoa viime viikolla, vaikka espoolaisten rupeamaan mahtuikin neljässä päivässä kolmen pelin lisäksi yksi matkapäivä. Helppoa ei ole myöskään ollut latvialaisilla, sillä kolmen edelliskauden Latvian liigan finalisti on seitsemästä pelaamastaan ottelusta saalistanut vain kolme voittoa. 

- Pelattiin Riikassa tiukka matsi. Vastassa on hyvä joukkue, mutta olemme nyt saaneet Richin mukaan kuvioihin ja hyökkäyspelikin on alkanut kulkea. Positiivisin mielin lähdetään matsiin. Kyllä sen avausvoiton pitäisi lopulta tulla, pohti Hongan Heikki Zitting Skonto-ottelun aattona. 

Nelonen ei näytä Hongan kahta seuraavaa kotiottelua  

Nelosen ja Hongan välinen TV-sopimus muuttuu sisällöltään. Nelonen ei näytä Hongan kahta seuraavaa kotiottelua, Ural Great -ottelusta käydään neuvottelut erikseen. Näin ollen otteluita ei myöskään nähdä Urheilukanavalta. 

- Syynä TV:n poisjääntiin on tulorahoituksemme. Alkuperäisissä laskelmissa puolet rahoituksesta piti tulla vierasjoukkueilta. Osan vierasjoukkueista oli määrä ostaa lähetys kotimaahansa ja myydä näkyvyyttä peleihin. Tästä oli jo lupaukset olemassa. Tämä ei kuitenkaan koskaan aktualisoitunut jättäen meidän kontollemme kaikki kustannukset. Taloudellisista syistä ei tämä enää ollut meille järkevää, perusteli Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg.

 
23.4.2020 08:51 Katsojat

Katsojan opas: Mikä ihmeen pick and roll?

Koripallon katsojan oppaan päivitetyssä versiossa tutustumme koripallon peruspeleihin. Ensimmäisellä kerralla vuorossa on legendaarinen pick and roll, jota käydään lävitse Teemu Rannikon videoiden kautta opastajanaan tuore Suomen nuorten maajoukkueiden päävalmentaja Juha Sten.

19.4.2018 Katsojat

Susijengi ja Islanti palaavat Hartwall Arenalle – lipunmyynti käynnistyy

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.

21.9.2017 Katsojat

Seuraa Korisliigojen avausinfoa tänään klo 12 alkaen

Korisliigan ja Naisten Korisliigan yhteinen kauden avausinfo järjestetään tänään, torstaina 21.9. klo 12 alkaen Helsingissä. Tilaisuutta voi seurata livenä useamman eri kanavan välityksellä.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

2.3.2017 Katsojat

Osallistu Veikkauksen Korisliiga-kyselyyn, voit voittaa otteluliput

Kaikkien Veikkauksen Korisliiga-kyseluun vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 5 x 2 lipun pakettia vapaavalintaisen korisliigajoukkueen otteluun.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

13.1.2017 10:09 Liittoa koskeva tiedote

EM-kisojen päiväliput myyntiin maanantaina 16.1.

Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.

1.10.2016 EM-kilpailut

EM-lipunmyynnin avauksessa kävi kuhina

Lipunmyynti ensi vuonna Helsingissä pelattaviin koripallon EM-kilpailuihin (EuroBasket 2017) käynnistyi perjantaina vilkkaasti. Myyntiin vapautetut Susijengin Follow Your Team Finland –lippupaketit (FYT) myytiin perjantai-iltana loppuun.

Näytä lisää vastaavia