17.3.2003 Naisten koripallon SM-finaalit käynnistyvät tiistaina 18.3. Helsingistä, kun Pantterit emännöi Äänekosken Huimaa Töölön Kisahallissa. Finaalien ennakkoasetelmat ovat kovin tutut, mutta niin herkulliset. Pantterit on jälleen suosikki ja Huima puolestaan menneiden vuosien nälkiinnyttämä haastaja.
Äänekoskelaiset ovat kahdesti aiemmin selviytyneet finaaliin (1998, 2002), mutta molemmilla kerroilla käteen on jäänyt hopeiset mitalit. Viime kaudella voitto oli erittäin lähellä. Huima nimittäin siirtyi finaalisarjan aluksi otteluvoitoin 2-0-johtoon, mutta kuin ihmeen kaupalla Pantterit nousi tappioasemastaan mestariksi. Huima-luotsi Mervi Nurmen ei siis liene hankala joukkojaan motivoida. Varsinkaan kun Huiman ainoa uusi pelaaja, Minna Myllylä, koki useita hopeisia kohtaloita pelatessaan Tapiolan Hongan riveissä.
- Voittoa lähdetään ehdottomasti hakemaan, totesi Nurmi ykskantaan.
- Helppoa finaaleista ei varmastikaan tule kummallekaan joukkueelle. Pantterit on älyttömän kova joukkue, joka on viime kaudesta vielä vahvistunut Heli Roukanojalla. Joukkueella on vahvoja yksilöitä ja kokemusta monen vuoden ajalta. Lisäksi Pantterit on jo voittanut mestaruuksia, joten he tietävät miten se onnistuu, Nurmi jatkoi.
Pantterit on hallinnut 2000-lukua voittamalla kolme peräkkäistä mestaruutta, jonka lisäksi joukkue teki joulukuussa uuden aluevaltauksen, kun se voitti historiansa ensimmäisen Suomen Cup –mestaruuden. On siis mahdollista, että ’petolauma’ lähtee finaaleihin vatsa turvoksissa. Todennäköistä se ei kaikesta huolimatta ole. Panttereiden kahdelta profiilipelaajalta, Roukanojalta ja Aneta Kausaitelta, nimittäin mestaruus vielä uupuu.
- Minulle finaalitkin ovat ensimmäiset. Kyse on urheilijalle kohokohdasta, jossa toivoo tietenkin sekä omaa että joukkueen onnistumista, kertoi 29-vuotias Roukanoja.
Vastapainoksi Roukanojan ja Kausaiten ’kokemattomuudelle’ Panttereilla on riveissään pelaajia, jotka ovat olleet voittamassa kaikkia Panttereiden kolme mestaruutta. Nämä pelaajat ovat Saara Eskola, Lea Hakala, Minna Pietikäinen, Mari Puustinen ja Susanna Rinta. Pelureista oma lukunsa sinällään on Hakala, joka metsästää uransa 16. - ja mikä käsittämättömintä 11. peräkkäistä – Suomen mestaruutta.
- Eikös siitä ole tullut jo sanonta, että keväisin se joukkue juhlii Suomen mestaruutta, jossa Lea Hakala pelaa. Siihen olisi korkea aika tulla muutos, naureskeli Nurmi finaalien alla.
Nurmen mainitsemaa muutosta ei ole helppoa saada aikaan. Kuten viime kaudellakin, lähtee Huima selkeänä altavastaajana mestaruuskilpaan. Panttereilla on runkosarjan voittajana kotikenttäetu ja se voitti joukkueiden neljästä SM-runkosarjan kohtaamisesta kolme. Pantteri-leirissä tiedetään kuitenkin Huiman vaarallisuus.
- Huima on kova joukkue, jolla riittää materiaalia sekä sisä- että ulkopeliin. Lisäksi Äänekoskella on hyvä kotiyleisö, joka tekee vieraiden pelaamisen tukalaksi. Meidän itseluottamusta lisää se, että voitimme Äänekoskella helmikuussa, pohdiskeli Roukanoja viitaten Panttereiden 92-76-vierasvoittoon ylemmässä SM-jatkosarjassa.
Pantterit selvitti tiensä finaaleihin kaatamalla Pussihukat välierissä suoraan 2-0. Huima joutui Espoo Basket Teamin kanssa tahkoamaan kaikki kolme peliä, kunnes loppuottelupaikka heltisi murskaavalla 97-62-voitolla lauantaina. Tiistain ensimmäisen finaalin jälkeen, toinen pelataan jo torstaina (20.3.). Tahti pysyy kovana, sillä kolmas finaali on ohjelmassa lauantaina, mahdollinen neljäs sunnuntaina ja viides tiistaina.
- Kova viikko on tulossa. Tiukka finaalisarja vaatii sekä fyysistä että henkistä kanttia molemmilta joukkueilta. Uskon, että puolustuspelaaminen tulee ratkaisemaan erittäin paljon, Nurmi päätti.
Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.
Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.
Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.
Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.
Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.