24.4.2013 18:40 Vuosi sitten suvereenisti Suomen mestaruuteen jyrännyt Nilan Bisons saa välierissä vastaansa kevään yllätysjoukkue Kauhajoen Karhun, joka varmisti välieräpaikkansa kolmella perättäisellä voitolla viime vuosien kestomenestyjä Tampereen Pyrinnöstä. Torstaista alkaen parketti tömisee, kun puolustava mestari Bisons ja aggressiivinen Karhu käyvät painiin.

Mikko Koiviston Bisons saa välierissä kiusakseen..

..pelikuntoon palanneen J'Nathan Bullockin Karhun.

Giordan Watsonin johdattaman Karhun takakenttä uskoo vauhtipeliin.

Avausottelu pelataan Loimaalla mylvivien Bisons-fanien edessä. Kuvat: Tytti Nuoramo, Kai Kilappa & Matti O. Koskinen.
Kevään 2012 mestaruuden rutinoima Bisons on paperilla selkeä ennakkosuosikki alkaviin välieriin, mutta loimaalaisleirissä Karhun huippukunto on rekisteröity.
Loimaalaisten päävalmentaja Greg Gibson muistuttaa, että Karhu pelasi erinomaisesti neljässä runkosarjaottelussaan Bisonsia vastaan, ja joukkueen suoritustaso on noussut vielä uudelle tasolle pudotuspeleissä.
– Karhu pelaa kovimmalla itseluottamuksellaan koko kaudella. He voittivat kolme peräkkäistä ottelua Pyrintöä vastaan hävittyään avausottelun, se kertoo kaiken heidän suoritustasostaan, Gibson linjaa.
– He olivat meille vaikea vastus jo runkosarjassa, mutta heidän pelinsä on vain parantunut sittemmin. Heidän avainpelaajansa ovat nostaneet tasoaan ja roolipelaajat astuneet isompiin rooleihin. He pelaavat todella kovaa täydet 40 minuuttia ja aiheuttavat pahoja ongelmia meille, jos emme ole hereillä.
Myös Bisons on ollut viime viikkoina vireessä. Loimaalaiset päihittivät Salon Vilppaan puolivälierissä suoraan otteluvoitoin 3-0 ja voittivat runkosarjan viimeiset kymmenen otteluaan, mukaan lukien runkosarjavoiton sinetöineet voitot KTP:sta ja Katajasta. Edellisen kerran Bisonsin päänahan vei Kauhajoen Karhu maaliskuun alussa Loimaalla.
– Meillä oli runkosarjan lopussa yksi tavoite: viedä runkosarjan voitto. Pelasimme hyvin tai ainakin kohtuullisen hyvällä tasolla koko voittoputkemme ajan, mutta tärkeimmissä peleissä nostimme suoritustasoamme.
Karhun maaliskuun alussa hakema 90–84-voitto Loimaan Liikuntahallilta elää yhä Gibsonin ja ”Piisonien” mielissä. Gibsonin mukaan ottelu on koko biisoniperheelle muistutus kuolevaisuudesta.
– Me pelasimme hyvin, mutta Karhu voitti meidät silti. Niin ei ole käynyt monta kertaa tällä kaudella. Saamme välierissä vastaamme prässipuolustusta, apupuolustusta, vahvaa rotaatiota. Meidän on pystyttävä pitämään puolemme levypallopelissä, maltettava antaa ylimääräinen syöttö hyökkäyspäässä ja pidettävä pallonmenetykset minimissä.
Kauhajoen Karhu teki paikallista koripallohistoriaa viime lauantaina, kun kauhajokiset hakivat kolmannen perättäisen voittonsa Tampereen Pyrinnöstä, joka ehti vuosien 2009–12 aikana saalistaa kaksi miesten Suomen mestaruutta sekä yhden SM-pronssin.
Vaikka Pyrinnön tappio merkitsi symbolista viestikapulan luovutusta viime vuosien suurmenestyjältä 2010-luvun potentiaaliselle suurseuralle, Karhun vatsa kiljuu päävalmentaja Ari Tammivaaran mukaan yhä voitonnälkäänsä.
– Onhan täällä Kauhajoella hyvä kutina. Tämä välieräpaikka on asia, mistä taustaryhmä ja paikalliset koripalloihmiset ovat haaveilleet siitä asti, kun täällä ensimmäisen kerran noustiin pääsarjaan, Tammivaara kertoo.
– Eivät pohjalaiset kuitenkaan lähde liigaan katsomaan, mitä tehdään vaan hakemaan menestystä. Täällä haetaan pitkäaikaisemman projektin ensimmäistä varsinaista palkintoa ja kylillä kuhisee. Lauantain ratkaisevassa neljännessä välierässä oli samanlainen ilmapiiri kuin muutamissa Saksassa valmentamissani otteluissa, mutta minulla on sellainen tunne, että se oli vasta alkua.
Pyrintö oli vuosien 2009–12 aikana Korisliigassa titaania ja joukkue jatkoi voittokulkuaan juhlimalla alkuvuonna myös LiigaCupin mestaruutta. Karhun aggressiivinen, prässäävä ja hiertävä pelityyli oli kuitenkin liikaa tamperelaisille, joiden jalat loppuivat puolivälierien edetessä kesken.
Nyt Karhulla on edessään uudenlainen haaste, sillä Bisons on pelityyliltään aivan erilainen joukkue kuin Pyrintö. Oman latauksensa välieräsarjaan tuo kauhajokisten näkökulmasta Bisonsin asema hallitsevana Suomen mestarina.
– Me haluamme juosta, Bisons haluaa juosta. Me syötämme paljon palloa, Bisons syöttää paljon palloa. Edellisessä neljässä ottelussamme jouduimme hakemaan omasta pelistämme optioita, millä pystyimme hyökkäämään Pyrinnön puolustusta vastaan ja puolustamaan Pyrinnön erilaista hyökkäystä vastaan, mutta välipäivien aikana olemme kertailleet omaa puolustustamme ja hyökkäystämme, Tammivaara latelee.
Karhulla on tukenaan yllätysmomentti, kuten Bisonsilla viime keväänä, Pyrinnöllä 2010 tai Namika Lahdella 2009. Lakeuksien koripalloyleisö elää vahvasti kuudentena miehenä mukana Karhun peleissä myös alkavissa välierissä.
– Kertoo jotain sitoutumisen tasosta, että Tampereelle lähti puolivälierissä matseihin kaksi fanibussia arkenakin. Loimaallekin on avausotteluun tulossa ainakin yksi bussillinen kauhajokisia. Silloin on tarpeeksi ääntä katsomossa, kun valmentajan kentälle huutamat ohjeet eivät enää kuulu pelaajille, Tammivaara hymyilee.
Bisons
Karhu
Tarvittaessa:
Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.
Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.