1.3.2012 21:40 Loimaalainen Nilan Bisons venyi torstaina trillerivoittoon Korisliigan kärkiottelussa, kun se kaatoi liigajohtaja Joensuun Katajan kotipelissään 88–86 (46–41)-tuloksella. Loimaalaisten sankarina juhlittiin Jeb Iveytä, jonka viime sekunnin heitto räjäytti pankin.

Jeb Ivey iski jälleen. Kuva: Tytti Nuoramo.
Liigataulukon kakkoseksi noussut Bisons johti peliä lähes koko ajan ja parhaimmillaan 12 pisteellä. Isännillä oli vielä päätösjakson puolivälissä 82–73-johto. Katajan kiri kantoi kuitenkin toiseksi viimeisellä minuutilla ohi, kun Antti Kanervon kolmonen käänsi tilanteeksi 85–86.
Bisonsin Jeb Ivey tasoitti pelin vapaaheitollaan kuusi sekuntia ennen loppua. Toisen vapaaheiton Ivey heitti ohi, mutta Martin Zeno nappasi hyökkäyslevypallon ja Ivey pääsi upottamaan loimaalaisille voittokorin summerin soidessa.
– Onnistuimme kahdessa tärkeässä tilastossa. Vaikka pelasimme normaalia pienemmällä kokoonpanolla, Kataja pääsi viemään vain kaksi hyökkäyslevypalloa. Sen lisäksi meille tuli vain seitsemän pallonmenetystä. Nuo lukemat ovat upeita ja pohjustivat voittomme, iloitsi Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.
Jeb Ivey (30/5/4 syöttöä) heitti kahdeksasta kolmosestaan seitsemän koriin. Koville tehoille ylsivät myös Martin Zeno (19/13/3 syöttöä/3 blokkia) sekä kotijoukkueen oma kasvatti Eero Aaltonen (14/3).
- Jeb on pelannut viime pelit mahtavasti. Hän on tällä hetkellä liigan paras pelaaja, Gibson suitsutti.
Bisonsilta puuttuivat selkävaivainen Ryan McDade sekä olkapäätään poteva Clifton Jones. Viimeisenä pelaajana joukkueeseen liittynyt yhdysvaltalainen Michael Nunnally ei ollut vielä kokoonpanossa.
Katajan parhaat olivat Jared Newson (25/9), Antti Kanervo (17/2) ja Samuel Haanpää (16/7).
(STT)
Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.