Jalen Jackson palaa Korihaihin

28.8.2023 12:32 Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkueen ulkomaalaisnelikon täydentää tuttu nimi. Yhdysvaltalainen 29-vuotias laituri Jalen Jackson pukee tulevalla kaudella Korihaiden paidan ylleen kolmannen kerran urallaan.

Kuva: Korihait

– Halusin joukkueeseen juuri Jalenin kaltaisen pelaajan ja hän olikin meidän listoilla jo kesän alusta lähtien. Ensinnäkin hän tietää ja tuntee Korisliigan pelitavan sekä on osoittanut pelaavansa hyvin täällä. Hänet voi sijoittaa moneen eri rooliin, joten olen mielissäni Jalenin paluusta, päävalmentaja Darko Mihajlovic taustoittaa.

Little Rockin kasvatille tuleva kausi on jo neljäs Korisliigassa. Alkujaan kaudeksi 2018–19 Suomeen tullut Jackson pelasi kyseisellä kaudella Helsinki Seagullsin sekä KTP-Basketin riveissä. Kauden päätteeksi Jacksonin kaulaan ripustettiin SM-pronssi.

Korihaihin Jackson tuli ensimmäisen kerran syksyllä 2021. Runko- sekä jatkosarjan aikana Jackson viimeisteli 26 ottelussa keskimäärin 16,0 pistettä, 5,2 levypalloa, 3,8 syöttöä ja 2,1 riistoa ottelua kohden. Riistotilastossa hän oli kaikki sarjan vaiheet mukaan lukien kolmas.

– Hyökkäyspäässä hän pystyy tekemään koreja monella eri tavoin esimerkiksi ajamalla, heittämällä floattereita keskimatkan etäisyydeltä tai luomaan oman heittonsa kuljetuksesta. Puolustuspäässä hän on erinomainen apupuolustaja, joka osaa lukea peliä. Riistolukemat osoittavat hänellä olevan hyvää vainua tilanteissa, Mihajlovic selittää.

Viime kaudella Jackson saapui Uuteenkaupunkiin tammikuussa jatkosarjan kynnyksellä. 12:sta Jacksonin pelaamasta ottelusta haiparven voittoon päättyi seitsemän. Pelaamissaan otteluissa hänenkeskiarvot olivat 12,8 pistettä, 3,6 levypalloa, 3,1 syöttöä ja 2,0 riistoa. Plus/miinuskeskiarvo (+4) oli koko joukkueen paras.

Ammattilaisuralta Jacksonilta löytyy kokemusta myös Romaniasta, Israelista, Luxemburgista ja Islannista.

Korisliiga-joukkueiden sopimustilanteet >

Henkilöt

Asiat

 
5.2.2026 17:36 Korisliiga

Tough Calls tekee paluun – ensimmäisenä analyysissä KTP-Basket–Korihait -trillerin ratkaisukori

Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.

4.2.2026 21:00 Korisliiga

Vilpas antoi Samu Adlerin johdolla myrskyvaroituksen sarjakärki Kauhajoelle – Korihaiden Mikael Aallolta erinomainen esitys vierasvoitossa

Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

31.1.2026 19:06 Korisliiga

Korihait ja Vilpas väänsivät Uudessakaupungissa ratkaiseville hetkille asti, mutta lopuksi ero repesi vierasjoukkueen hyväksi

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.

30.1.2026 21:09 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat ryminällä käyntiin: ylemmässä lohkossa juhlivat Kauhajoki ja Seagulls, alemmassa Kouvot, Kataja ja Bisons

Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.

26.1.2026 18:00 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjojen ohjelma vahvistettu

Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.

25.1.2026 19:00 Korisliiga

KTP ja Korihait ratkoivat paremmuusjärjestystä vielä jatkoajallakin – Bisons yllätti sarjan huippua hätyyttelevän Hongan

KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.

24.1.2026 19:42 Korisliiga

Lahden voitto varmisti: Korihait ja KTP ovat ylemmässä jatkosarjassa, vaikka kumpikaan ei pelannut tänään – runkosarjan ykkössija varmistui seitsemän miehen voimin pelanneelle Kauhajoelle

Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.

23.1.2026 08:51 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: viimeisestä kahta ylemmän jatkosarjan paikkaa hamuaa kolme joukkuetta

Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.

Näytä lisää vastaavia