19.10.2009 Joensuun Kataja uudistaa jälleen takamiesosastoaan. Vain kolmen Korisliiga-ottelun ajan seuraa edustanut 172-senttinen Derrick Mercer tekee tilaa kokeneelle Jeb Iveylle. 28-vuotias ja 190-senttinen Ivey siirtyy Suomeen Saksan pääsarjasta, jossa hän pelasi kaksi edelliskautta.

Derrick Mercerin (kuvassa) visiitti Joensuuhun jäi viikon mittaiseksi. Hänet korvaa Kataja-kokoonpanossa Saksan Bundesliigassa kannuksia hankkinut Jeb Ivey. Kuva: Matti Koskinen.
Edellinen pelintekijäkokelas Derrick Mercer ennätti viettää Joensuussa vain reilun viikon.
- Mercer on parantanut koko ajan. Hän oli Forssassa (lauantaina) jo erittäin hyvä. Kahden lyhyen takamiehen pelimme ei kuitenkaan ole kokonaisuutena lähtenyt toimimaan haluamallani tavalla ja asiaan oli nyt vain pakko tehdä muutos, Kataja-luotsi Pekka Salminen selvittää.
22-vuotiaan Mercerin potentiaalin esiintulo jäi lopulta liian myöhäiseksi.
- Tällä hetkellä meillä ei valitettavasti ole tämän enempää aikaa odottaa nuoren miehen kypsymistä ammattilaiselämän vaatimuksiin. Otan tästä täyden vastuun ja olen todella pahoillani Derrickin puolesta, Salminen pahoittelee.
Derrick Mercer edusti Katajaa kolmessa liigaottelussa, joissa vastuuta tuli keskimäärin 29 minuuttia. pisteitä tilastoihin kertyi keskimäärin 4,7, levypalloja 2,3, syöttöjä 2,3, riistoja 0,7 ja menetyksiä 3,0.
Jeb Iveyn käyminen Katajan pyydykseen ei ollut sattumaa. Mies on ollut Salmisen tarkkailulistalla jo pidemmän aikaa, mutta kokeneen pelimiehen hintalappu oli vielä jokin aika sitten liian suuri.
- Yleinen taloustilanne koitui tässä nyt Katajan eduksi. Ei Jeb muuten olisi tässä vaiheessa vailla työpaikkaa, Salminen toteaa.
- Odotan hänen tuovan joukkueeseemme ison määrän taitoa, kovuutta ja johtajuutta. Hänellä on takanaan yksi erinomainen ja yksi hyvä kausi Bundesliigassa, Salminen sanoo ja viittaa Iveyn kahteen edelliskauteen Saksan kovatasoisessa pääsarjassa.
190-senttinen Ivey edusti Bundesliigassa Göttingeniä kaudella 2007-08 tehden 34 ottelussaan keskimäärin 12,3 pistettä. Viime kaudella Iveyn seura oli Bremerhaven ja tehot 7,4 pistettä sekä 1,6 syöttöä, jotka hän tekaisi vajaan 23 minuutin keskimääräisessä peliajassaan. Amerikkalaisen Portland State -yliopiston kasvatilla on aiempaa ammattilaiskokemusta myös Islannin pääsarjasta.
Jeb Ivey saapuu Joensuuhun maanantaina ja pelaa ensimmäisen Korisliiga-ottelunsa tiistaina, kun Kataja kohtaa kotiottelussa kotkalaisen KTP-Basketin.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.
Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.
Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.