12.2.2013 Lapuan Korikobrat on värvännyt miehistöönsä neljännen ulkomaalaispelaajan. 198-senttinen, 30-vuotias Jeff Bonds saapui Lapualle sunnuntaina Saksasta. Laitahyökkääjä saatetaan nähdä kobrapaidassa jo keskiviikkona.

Pelipaikkoja 3-4 pelaava Bonds on kiertänyt Eurooppaa jo pitkään hankkien kokemusta mm. Espanjan kovatasoisesta kakkossarjasta. Lapualle Bonds saapuu suoraan Saksan Bundesliigasta, jossa hänen joukkueensa Giessen joutui talousvaikeuksien johdosta luopumaan osasta pelaajistaan.
– Helmikuun loputtua joukkueeseen ei saa enää ottaa uusia pelaajia. Meillä on koko ajan ollut ajatus turvata loppukausi ottamalla neljäskin amerikkalaispelaaja vahvuuteen loukkaantumisten varalta, päävalmentaja Nenad Stefanovic tarkentaa.
– Odotan Jeffiltä rauhallisuutta ja johtajuutta. Hän on monipuolinen pelaaja, joka pystyy ratkaisuihin monilla eri paikoilla ja lisäksi hän on erittäin urheilullinen. Katsomme ottelukohtaisesti, millä amerikkalaiskolmikolla otteluihin lähdemme, jatkaa Stefanovic.
Keskiviikkona Korikobrat isännöi hallitsevaa mestaria Nilan Bisonsia, ja viikonloppuna Kobrat matkaavat Joensuuhun Katajan vieraaksi. Korikobrien tiedotteen mukaan Bonds tehnee ensiesiintymisensä Bisons- tai Kataja-ottelussa.
Pyrintö on tehnyt jatkosopimuksen Erik Muhosen, 21, kanssa. Ensimmäistä kauttaan Pyrinnössä pelaavan Muhosen jatkosopimus on kevääseen 2028 saakka. Lisäksi Pyrintö on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen korisliigan valmentaja Santeri Liljebergin kanssa.
KTP vahvistaa rivejään Tucker Richardsonilla, joka oli johdattamassa keväällä 2024 BC Nokian Suomen mestaruuteen.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.