John Fieldsistä Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

1.8.2011 Korisliigan Salon Vilppaan kokoonpano syksyllä alkavalle liigakaudelle 2011/12 on valmis. Vilpas hankki viikonloppuna kolmanneksi amerikkalaispelaajakseen 206-senttisen, 23-vuotiaan John Fieldsin, joka päätti viime keväänä opintonsa kovatasoisessa Tennesseen yliopistossa.

John Fields päivystää Salon Vilppaan korin alla liigakaudella 2011/12. Kuva: Uni Tennessee Athletics.

Fieldsin yliopistoura on ollut värikäs. Pohjois-Carolinan Fayettevillen high schoolista valmistuttuaan hän pelasi NCAA-yliopistoliigaa East Carolinan joukkueessa kahden kauden ajan 9,6 pisteen, 5,0 levypallon ja 1,9 blokin keskiarvoilla. Kaudeksi 2009/10 Fields siirtyi kuitenkin North Carolina Wilmingtonin paitaan, jossa hän urakoi 10,2 pisteen, 8,7 levypallon ja 2,2 blokin keskiarvoilla.

 

Wilmingtonissa Fields sai opintonsa päätökseen etuajassa, mutta NCAA:n sääntöjen mukaan hänellä oli mahdollisuus viidenteen opiskeluvuoteen. Viimeiseksi kouluvuodekseen Fields siirtyi huippukoulu Tennesseehen, jossa hän urakoi 2,6 pistettä, 3,0 levypalloa ja 1,2 blokkia ottelussa.

 

– Viimeisen kauden tilastot ovat ihan ymmärrettävät, ja niille en laita paljoa arvoa. Wilmingtonissa Fields antoi hyvät näytöt. Haimme liikkuvaa ja urheilullista vitospaikan miestä, ja mielestäni hän täyttää kriteerit erinomaisesti, arvioi Vilppaan tuore päävalmentaja Mikko Tupamäki.

 

Päävalmentajan suunnitelmissa on lennättää John Fields Saloon jo muita amerikkalaispelaajia aiemmin.

 

– Rookie-pelaajalle tilanne on aina uusi, ja ylimääräinen viikko ilman maanmiehiä voisi olla hyväksi. Kyseessä on fiksu nuori mies, sillä Fields suoritti yliopistotutkintonsa vuoden etuajassa. Saamme Fieldsissä raamikkaan levypallopelaajan ja paljon torjuntauhkaa korin alle, arvioi Tupamäki.

 

Vilppaan kokoonpano kaudelle 2011/12 on Fieldsin hankinnan myötä valmis. Vilppaan paidassa pelaavat ensi kaudella Fieldsin lisäksi Elijah Ingram, Dwight Coleman, Jussi Savolainen, Alex Vaenerberg, Tommi Huolila, Samu Kaaresvirta, Miska Ahokas, Riku Ahonen, Mikael Sandberg, Ilmari Kallio, Jukka Kataja ja Roope Ahonen.

 
20.3.2026 11:49 Korisliiga

18 erotuomaria valittu Korisliigan pudotuspeleihin

Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.

18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

Näytä lisää vastaavia