13.6.2016 BC Nokian riveissä päättyneellä kaudella SM-pronssia juhlinut Joni Harjula, 33, jatkaa BC Nokian paidassa myös ensi kaudella. Harjulalle tuleva kausi on hänen neljäntensä BC Nokiassa.

- Olen erittäin onnellisessa tilanteessa. Minulla on varmasti kaksi Suomen parasta työnantajaa, BC Nokia sekä Varalan Urheiluopisto, jotka mahdollistavat pelaamiseni SM-sarjassa, Harjula kertoo seuran tiedotteessa.
KTP:n kasvatti kirjautti päättyneellä kaudella keskiarvoikseen 4,1 pistettä, 1,4 levypalloa ja 1,5 syöttöä kohden.
Yhteensä Harjulalle on kertynyt Korisliiga-kausia peräti kaksitoista, joiden aikana hän on päässyt juhlimaan Suomen mestaruutta kahdesti ja kerran Cup-voittoa. Korisliigassa Harjula on edustanut BC Nokian lisäksi Tampereen Pyrintöä ja kasvattajaseuraansa KTP:tä.
- Joni on ollut mukana koko Näätien matkan divarin pettymyksistä sarjanousuun ja liigapronssiin. Hänen kokemustaan, korisälykkyyttään ja johtajuuttaan tarvitaan myös tulevalla kaudella. Nyt meillä on joukkueessa hyvä sekoitus nuoruutta ja kokemusta sekä riittävästi leveyttä pelipaikoille 1-3, BC Nokian päävalmentaja Ilpo Rantanen hehkuttaa.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.
Koen Sapwell ja Jayden Taylor paukuttivat pisteitä, kun Kotkassa juhlittiin kotijoukkueen voittoa.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kataja Basket johtaa lohkoa mutta kärsi kirvelevän tappion taulukon toiseksi viimeistä sijaa pitävälle Kouvoille.