24.8.2010 Suomessa pitkään viihtynyt ja viime kaudella Korisliigan Lappeenrannan NMKY:ta edustanut 200-senttinen sisäpelaaja J'son Stamper suuntaa tulevaksi kaudeksi miesten I divisioonaa pelaavan Loimaan Korikonkareiden riveihin.

25-vuotias Minnesotan yliopiston kasvatti uurasti kauden 2009/10 aikana 20 ottelua LrNMKY:ssa 17,5 pisteen ja 10,6 levypallon keskiarvoilla. Stamper oli Korisliigan viidenneksi paras levypallopelaaja. Lisäksi Stamper ehti pelata viime kaudella kahdeksan ottelua I divisioonaa Team Uusimaan paidassa 19,3 pisteen, 10,4 levypallon ja 2,5 riiston keskiarvoilla.
- Stamper on pelaaja, joka tekee kaikkensa joukkueen eteen. 110-kiloisena häntä ei tulla helposti ohittamaan sisäpelissä. Hän heittää hyvin hyökkäyksessä, jonka lisäksi hän tulee varmasti kuulumaan I divisioonan kärkipelaajiin levypalloissa, kiittelee LoKoKon päävalmentaja Greg Gibson.
Stamper on LoKoKon toinen ulkomaalaiskiinnitys. Aiemmin loimaalaisseura värväsi riveihinsä kolme kautta Kauhajoen Karhussa pelanneen Maurice Hortonin. Amerikkalaiskaksikon lisäksi LoKoKossa pelaavat ensi kaudella Janne Kinnunen, Santeri Latvala, Henri Hyppönen, Toni Karppinen, Akseli Lepola, Jani Kivinen, Turkka Rikkonen, Jaakko Sirén sekä Eero Aaltonen.
Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.
Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.
I divisioonat pyörähtävät käyntiin lokakuun alkupuolella. Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Miesten I divisioona A:n finaalit käynnistyivät tänään Luhta Areenalla, jossa Lahti Basketball voitti ensimmäisen loppuottelun 1187 katsojan edessä. Miesten I divisioona B:ssä puolestaan varmistui toinenkin finalisti, kun PeU-Basket eteni loppuotteluihin.
Miesten I divisioona A:ssa Lahti Basketball eteni finaaleihin voittamalla välieräsarjan Äänekosken Huimaa vastaan otteluvoitoin 3–0. Miesten I divisioona B:ssä PeU-Basket taas eteni välieriin voitettuaan KTP:n ratkaisevassa kolmannessa osaottelussa.
Miesten I divisioona A:ssa Jyväskylä Basketball Academy eteni finaaleihin voittamalla Kipinä Basketin suoraan otteluvoitoin 3–0. Miesten I divisioona B:ssä taas PuHu Juniorit tasoitti puolivälieräsarjan Turun NMKY:tä vastaan tilanteeseen 1–1.