17.11.2011 Miesten I divisioonassa pelaava Tampereen Pyrintö II vahvistuu suomalaiskatsojille tutulla amerikkalaislaiturilla J’son Stamperilla. 26-vuotias Stamper tekee debyyttinsä Pyrintö-paidassa tulevana sunnuntaina, kun Pyrintö II kohtaa Pyynikillä Porvoon Tarmon, kertoo seura verkkosivuillaan.

200-senttinen ja 26-vuotias Stamper oli viime kaudella mukana nostamassa Loimaan Korikonkareita (nyk. Nilan Bisons Loimaa) Korisliigaan. Hän oli joukkueen tehopeluri urakoituaan 33 ottelussa keskiarvoikseen 21,5 pistettä ja 11,5 levypalloa. Korisliigaa Stamper pelasi kaudella 2009-10 Lappeenrannan NMKY:n riveissä 17,5 pisteen ja 10,6 levypallon tehoilla.
- J’son on juuri sitä mitä joukkueemme on kaivannut, eli hyvä levypallopelaaja ja uhka lähellä koria. Hän on kova työntekijä, joka ei anna periksi ja pelaa varmasti joukkueen eteen. J’sonin liittyminen joukkueen vahvuuteen mahdollistaa myös sen, että saamme nyt pelaajia oikeille pelipaikoille, kommentoi tamperelaisjoukkueen päävalmentaja Tero Hassinen.
Pyrintö II pelaa seuraavaksi sunnuntaina (20.11.), jolloin Tampereelle vieraaksi saapuu Porvoon Tarmo). Ottelu käynnistyy Pyynikin palloiluhallissa klo 17.
Oulu kärsi ensimmäisen tappionsa miesten I divisioona A:ssa ja Kipinä Basket oli vahvempi Äänekosken paikallisderbyssä. Pyrintö Akatemia jatkaa tappiottomana naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona B:ssa Pantterit jatkaa vahvaa alkukautta Aaron Ekweren johdolla.
Naisten divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssa ennakkosuosikit pitivät pintansa. Miesten I divisioona A:ssa Lappeenrannan NMKY otti kauden avausvoittonsa ACO Basketin jatkaessa tappiottomana.
Miesten I divisioona A:ssa nähtiin jännittäviä ratkaisuhetkiä ympäri Suomea, kun taas miesten I divisioona B:ssa juhlittiin pisteillä murskavoittojen muodossa. Naisten I divisioonan ainoassa ottelussa ennakkosuosikki Leppävaaran Pyrintö piti pintansa.
Naisten I divisioonassa EBT II hallitsi Espoon paikallisottelua suvereenisti ja jatkaa tappiottomana. Myös Puhuttaret nappasi tärkeän kotivoiton jännittävässä yhden pisteen trillerissä Panttereita vastaan. Miesten I divisioona B:ssa sukat heiluivat tiuhaan, kun useampi ottelu venyi yli sadan pisteen. Miesten I divisioona A:ssa Äänekosken Huima nappasi avausvoittonsa.
Viisi joukkuetta jatkaa lokakuun jälkeen puhtaalla pelillä aikuisten divisioonissa. Naisissa kärkipaikan ovat vallanneet Leppävaaran Pyrintö ja Pyrintö Akatemia. Miesten I divisioona B:ssa Ura Basket on ainoa tappioton joukkue, kun taas divisioona A:ssa ACO Basket ja Kipinä Basket jatkavat vielä puhtaalla pelillä.
Divariviikko tarjosi jännitystä kaikilla rintamilla. Naisten puolella Hyvinkään Ponteva haastoi JBA:n ja Namika taipui niukasti Lemkemille. Miesten I divisioona A:ssa nähtiin vierasvoittojen viikko. Miesten I divisioona B:ssa Hyvinkään Ponteva vastasi kierroksen yllätyksestä.
Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.
Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.