20.7.2017 Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt nopeaan tahtiin toisen ulkomaalaisvahvistuksensa, kun takamies Juan’ya Green saapuu tamperelaisten takalinjoille. Philadelphiasta kotoisin oleva Green on puhdasverinen point-guard, pelinjohtaja.

Juan’ya Green (synt. 1992, 188 cm) pelasi yliopistokoripalloa ensin Niagarassa, mutta siirtyi sieltä kahden kauden jälkeen valmentajan perässä Hofstran yliopistoon New Yorkin kupeeseen, josta valmistui vuosi sitten (2016).
Seniorikaudellaan Greenille tilastoitiin 17,8 pistettä 4,4 levypalloa ja 7,2 syöttöä. Hänet valittiin CAA-konferenssin vuoden pelaajaksi. Viime kaudella Juan’ya Green pestattiin juuri Kreikan liigaan nousseeseen Kymisin joukkueeseen, mutta vierailu jäi lyhyeksi.
– Etsimme joukkueeseen takamiehen paikalle pelaajaa, joka pystyy pelaamaan pointtina yhdessä Lehdon kanssa, Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen kertoo seuran tiedotteessa.
– Greenin pelejä katsottuani olen vaikuttunut hänen monipuolisesta pick´n roll osaamisesta. Hän pystyy löytämään vapaan pelaajan joka suunnasta sekä tarvittaessa ottamaan myös oman ratkaisun, luonnehtii Toiviainen.
– Meidän takakentän hankinnat on mietitty niin, että ne tukevat joukkuetta mahdollisimman hyvin ja tuovat lisäoptioita molempiin päihin kenttää.
Pyrinnöllä on ensi kaudeksi kahdeksan pelaajasopimusta: Topias Palmi, Joonas Caven, Lassi Kilpinen, Osku Heinonen, Petri Heinonen, Antero Lehto sekä tällä viikolla julkistetut amerikkalaiset Kenny Manigault ja Juan’ya Green. Pyrintö vahvistaa joukkuettaan vielä kahdella ulkomaalaisvahvistuksella.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Helsinki Seagulls on solminut jatkosopimukset päävalmentaja Timo Saukkolan ja valmentaja Kimmo Kujansivun kanssa.
Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.