29.6.2012 Koripallourallaan Suomen Korisliigan ja Ruotsin Basketliganin vuoden puolustajaksi valittu turkulaislähtöinen Juha Sten, 28, liittyy Lappeenrannan NMKY:n valmennusjohtoon. Viimeiset vuodet naisten maajoukkuetta valmentanut Tommi Koskinen aloittaa puolestaan LrNMKY:n junioripuolen valmennuspäällikkönä kahden vuoden sopimuksella.

Keväällä Katajan valmennusjohdon "vierailevana tähtenä" debytoinut Juha Sten liittyy LrNMKY:n valmennusjohtoon.

Sten voitti Suomen cupin mestaruuden LrNMKY-paidassa kaudella 2007/08.

Tommi Koskinen aloittaa LrNMKY:n junioripuolen valmennuspäällikkönä. Kuvat: Tytti Nuoramo, Kimmo Metsälä & Tomi Kaminen.
Turun NMKY:n kasvatteihin kuuluva Sten pelasi päättyneellä kaudella Korisliigaa Joensuun Katajan riveissä, mutta sairastuminen päätti entisen maajoukkuepelaajan kauden jo ennen joulua. Peliuransa toistaiseksi päättänyt Sten suuntaa toistaiseksi katseensa valmennus- ja taustapuolelle.
– Viimeisten pelivuosien aikana valmentaminen on alkanut kiinnostaa enemmän. Keväällä Kataja antoi hienon mahdollisuuden, kun pääsin (Jukka) Toijalan ja (Ilkka) Immosen avuksi haistelemaan valmennuksen tuulia. Haluan nähdä enemmän tätä puolta, ja lähinnä onko itselläni annettavaa valmennuksen saralla, toteaa Sten LrNMKY:n tiedotteessa.
Sten tuli tutuksi lappeenrantalaisyleisölle 2007/08, jolloin hän pelasi Suomen cupin voittaneessa ja pronssille yltäneessä joukkueessa. Maajoukkuepelejä hänelle on kertynyt 31 kappaletta. Sten valmistuu kesällä kasvatustieteen maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta, ja aloittaa työt LrNMKY:ssa näillä näkymin elokuun alussa.
– Ei voi kiistää, etten odottaisi yhteistyötä Lassin (Tuovi) ja Tommin (Koskinen) kanssa innolla. Namika ilmoitti kaipaavansa vahvistusta valmennukseen, ja halusin itse pysyä lajin parissa. Tuntuu siltä, että näillä ”treffeillä” molempien tarpeet kohtasivat, muotoilee Sten.
– Väitän, että jokainen seura Suomessa haluaisi Juha Stenin toimintaansa jollain tavalla mukaan. Valmennukseen tulee uusia tuulia, ja nuorten pelaajien kehittämisessä Juhan kokemus on varmasti arvokasta, kertoo tiistaina päävalmentajan sopimuksen allekirjoittanut Lassi Tuovi.
Tuovi ehti pelata aktiiviuransa aikana Korisliigaa Katajan ja LrNMKY:n lisäksi turkulaisen Aura Basketin paidassa. Lisäksi Sten on edustanut Saksassa Mitteldeutscheria, Ruotsissa Solna Vikingsiä sekä Espanjassa Lobe Huescaa.
Viimeiset kolme vuotta LrNMKY:ssa viihtynyt Tommi Koskinen ottaa vastuulleen seuran junioripuolen valmennuspäällikön tehtävät. Naisten maajoukkueen entisen päävalmentajan sopimus on kaksivuotinen.
– Junioritoiminnan kehittäminen on meille iso haaste. Ensimmäisenä vuotena pyrin kartoittamaan mahdollisimman monen joukkueen toimintaa, jotta junioripuolen tilanteen ymmärtäminen on helpompaa, kertaa Koskinen tuoretta sopimustaan.
LrNMKY:n edustusjoukkueessa on viime vuosina nähty seuran omia kasvatteja, ja tämä nähdään tärkeänä päämääränä jatkossakin. Lisäksi seurassa panostetaan valmennuspuolen kouluttamiseen ja jatkuvuuden takaamiseen.
– Pienempiin ikäryhmiin tulee saada enemmän pelaajia, ja heille tulee rakentaa pysyvä portaikko huipulle. Valmennustilannetta ei voi kartoittaa joka vuosi uudelleen, vaan tietty jatkuvuus tulee saada aikaan, jatkaa Koskinen.
Edustusjoukkueen päivittäisessä toiminnassa Koskinen jatkaa fysiikkavalmentajana.
Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.