21.3.2006 Pelaajana Kouvojen paidassa kolme kertaa Suomen mestaruutta juhlinut Jukka Toijala, 33, on Kouvojen uusi päävalmentaja ensikaudella. Lonkkavaivojen takia pelaajauransa joulun alla päättänyt Toijala on solminut Kouvojen kanssa kaksivuotisen valmentajasopimuksen.
Tällä hetkellä Toijala toimii Kouvojen valmennustiimissä apuvalmentajana yhdessä päävalmentaja Risto Piiparin sekä Jarno Mäkelän kanssa. Toijala kuuluu myös vuonna 1990-syntyneiden poikien maajoukkueen valmennusryhmään.
Toijala on enemmän kuin tyytyväinen nyt syntyneestä ratkaisusta.
- Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Olen ollut henkisesti valmistautunut oman pelaajauran jälkeen jatkamaan lajin parissa nimenomaan valmentajana, ja nyt minulle on tarjolla todella haasteellinen ja tavoitteellinen työympäristö
- Valmentajana uskon raakaan työntekoon sekä joukkueena tekemiseen. Uuden joukkueen rakentaminen on jo käynnissä, ja olen täysin luottavainen, että Kouvot jatkaa edelleen Suomi-koriksen tiukimmassa kärkiryhmässä.
Toijalan apuvalmentajana jatkaa nyt jo kolmatta kauttaan aloittava Jarno Mäkelä. Mäkelän kanssa Toijala muodostaa Kouvojen historiassa ensimmäisen täysin Kouvot -pohjaisen valmennusryhmän Korisliigassa.
Kouvojen puheenjohtaja Juhani Pousi toteaa, että nyt tehdyllä ratkaisulla lähdetään taas kohti uutta tulevaisuutta.
- Nyt tehdyillä sopimuksilla on tarkoitus lähteä viemään kouvolalaista koripalloa taas eteenpäin pidemmälläkin aikavälillä. Valmennuskaksikolla on varmasti riittävästi näkemystä lajista, ja uskon että se innostuneisuus, millä pojat ovat hommiin lähdössä, tulee näkymään myös kentällä.
Kouvojen valmennuksen lisäksi on selvää että joukkueenjohtajana jatkaa Jyrki Venemies, sekä huoltajana Risto Tukiainen. Pelaajasopimuksista seura tiedottaa heti, kun kauden pudotuspelit ovat ratkenneet.
Kouvot esiintyy ensi maanantain TV-ottelussa 27.3. pudotuspeliavauksessa vastassaan Namika Lahti. Ottelu tulee suorana Urheilukanavalta klo 18:00 alkaen.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.