Jussi Syrjänen ei jatka Tapiolan Hongan miesten päävalmentajana

12.4.2012 Tapiolan Hongan miesten joukkueen päävalmentaja Jussi Syrjänen, 29, jättää tehtävänsä Hongan miesten ja A-poikien päävalmentajana terveydellisten syiden johdosta.

Jussi Syrjänen astuu sivuun Tapiolan Hongan miesten päävalmentajan paikalta. Kuva: Francois Perthuis.

Syrjänen on valmentanut Hongan miesten I divisioonajoukkuetta ja A-poikia viimeiset kuusi vuotta, jona aikana Honka on muun muassa saavuttanut neljä A-poikien mestaruutta. Miesten I divisioonassa Honka selviytyi tänä keväänä välieriin.

 

– Olen erittäin tyytyväinen joukkueeseeni, joka taisteli tosissaan noususta Korisliigaan. Nousu ei toteutunut, mutta olen vakuuttunut, että ensi keväänä asia korjaantuu, Syrjänen toteaa Hongan tiedotteessa.

 

– Päädyimme terveydentilani johdosta jo kauden aikana ratkaisuun, että Niko Nyholm ottaa vastuulleen A-poikien valmennuksen loppukauden ajaksi. Niko tuntee pelaajat hyvin valmennettuaan suurta osaa heistä jo B-junioreissa, Syrjänen kertoo.

 

Syrjänen jatkaa Tapiolan Hongassa muissa seura- ja valmennustehtävissä ja tulee jatkossa myös tarvittaessa auttamaan edustusjoukkueen valmennuksessa.

 

– Jussi Syrjänen on tehnyt loistavaa työtä miesten ja A-poikien valmennuksessa. Hän palaa sairaslomalta uusiin tehtäviin, joiden avulla tehostamme entisestään Tapiolan Hongan juniorivalmennusta, kertoo seuran toiminnanjohtaja Anne Eklund.

Asiat

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

Näytä lisää vastaavia