14.6.2024 11:54 Karhu Basket ja Juuso Salmi ovat solmineet kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Salmi on 20-vuotias Äänekosken Huiman kasvatti ja hän pelasi kaksi edellistä kautta Jyväskylässä I divisioona A:ta JBA:n paidassa.

Kuva: Ville Vuorinen
Viime kaudella 20-vuotias takamies teki keskiarvoiksi 26 ottelussa 9,6 pistettä, 5,2 levypalloa ja 4,5 syöttöä.
Ennen kahta JBA-kautta Salmi pelasi kauden 2021-22 Divari A:ta kasvattajaseura Huimassa ja äänekoskelaisten paidassa vierähti ennen sitä kolme kautta Divari B:ssä. Salmi on pelannut 37 nuorten maaottelua U16-, U18- ja U20-ikäluokissa tehden niissä pisteitä kahdeksan pinnan keskiarvolla.
- Todella hyvillä fiiliksillä siirryn ensi kaudeksi Kauhajoelle. Valmennus, organisaatio ja puitteet ovat huippuluokkaa, jonka takia koin, että Kauhajoki olisi paras ympäristö ottaa seuraava steppi uralla. Myös joukkueen aktiivinen pelitapa molemmissa kenttäpäädyissä auttoi päätöksen teossa. Odotan jo innolla, että pääsen pelaamaan oranssien fanien eteen, Salmi kommentoi seuran tiedotteessa.
- Juuso on ollut avainpelaaja kahdesti peräkkäin Divari A:n finaaleihin edenneessä JBA:ssa, joten siirtyminen Korisliigaan on luonnollinen askel eteenpäin. Hän pelaa ikäisekseen kypsästi ja takamiehelle tärkeä kyky saada muut pelaajat onnistumaan ympärillään, on hänen vahvuutensa. JBA:n valmennuksen kädenjälki näkyy hänenkin pelaamisessaan, eikä Jyväskylästä tulevien pelaajien sopeutumiskykyä Korisliigan tarvitse jännittää. Haluamme nähdä Juusolta kuten koko nuorelta joukkueeltamme ennakkoluulotonta tekemistä heti elokuusta lähtien, päävalmentaja Janne Koskimies kommentoi.
- Isossa kuvassa on hienoa nähdä, että panostukset olosuhteisiin ja laajalla rotaatiolla pelaaminen ovat kasvattaneet kiinnostusta suomalaispelaajien silmissä Karhubasketia kohtaan.
- Olemme määrätietoisesti kehittäneet Kauhajoelle harjoitusympäristöä, jossa joukkueen menestymisen lisäksi tulevaisuudessa ulkomaalaisvahvistuksina pelaamista tavoittelevat suomalaiset pelaajat ovat pystyneet ottamaan tarvittavia kehitysaskelia. Okko Järvi, Severi Kaukiainen, Henri Kantonen ja Daniel Dolenc ovat omalta osaltaan olleet näyttämässä yhden väylän edetä urallaan Korisliigan kautta myös sellaisille pelaajille, jotka eivät välttämättä olleet aikanaan ikäluokkansa suurimpia juniorilupauksia, Koskimies summaa.
Kauhajoella on nyt voimassa olevat pelaajasopimukset Andre Gustavsonin, Eemi Luukkosen, Oliver Kandénin, Jussi Ikkelän, Nate Pollardin, Joona Hakamaan, Kalle Koivusen, Aamos Laavaisen ja Juuso Salmen kanssa. Valmennuskolmikkona jatkavat Janne Koskimies, Risto-Matti Rousku ja Raimo Stefanov.
Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.
Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.