20.3.2008 Korisliigan keskiviikkoisella kierroksella nähtiin kaksi tilastollista rajapyykin saavutusta. Kouvojen Samu Kaaresvirta pelasi 300. runkosarjaottelunsa ja Joensuun Katajaa edustava konkari Andre Foreman torjui runkosarjassa 400. heittonsa.
27-vuotias ja 193-senttinen Kaarinan Uran kasvatti Kaaresvirta aloitti pääsarjapelinsä syyskuussa 1998 joukkueenaan turkulainen Piiloset. Turusta Kaaresvirta siirtyi Salon Vilppaaseen ja edelleen Kouvoihin, jonka riveissä hänellä on menossa nyt viides liigakausi.
Kaaresvirta on heittänyt urallaan runkosarjapisteitä 2010 (keskiarvo 6,7) ja yhden ottelun ennätys on 39 pistettä. Otteluita pudotuspeleissä Kaaresvirralle on kertynyt 36 ja komeimmat saavutukset ovat Suomen mestaruus 2004 (Kouvot) sekä Suomen cupin voitto 1999 (Piiloset).
38-vuotias ja 198-senttinen Andre Foreman torjui keskiviikkona Uudessakaupungissa kerran ja sai samalla 400 torjuntaa täyteen. Jo kymmenettä kauttaan Korisliigassa pelaava Foreman on kaikkien aikojen torjuntatilastossa kakkosena. Parempaan on kaikkina aikoina pystynyt ainoastaan Pekka Markkanen (541).
Suomessa ensimmäisen kerran jo kaudella 1994-95 pelannut Andre Foreman on urallaan voittanut kaksi Suomen mestaruutta (LrNMKY 2005, 2006), yhden SM-hopean (Kataja 2003), kaksi SM-pronssia (Lahti 2001, Kataja 2002) sekä kaksi Suomen cupia (Kataja 2002, LrNMKY 2005).
Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.
Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.