25.1.2010 Joensuun Kataja kasvatti Forssassa Korisliigan ainoassa maanantain pelissä eroa sarjataulukon peräpäähän haettuaan ensimmäisen vierasvoittonsa puoleentoista kuukauteen. Kataja kukisti FoKoPon pistein 96-74 (45-44).
Petri Virtanen oli vauhdissa, kun Kataja voitti maanantain tv-ottelussa Forssan Koripojat. Kuva: Francois Perthuis.
Peli pysyi tasaisena puoliväliin asti, mutta ratkesi kolmannella jaksolla. Kataja jatkoi hyvää heittopeliään, kun taas FoKoPon vahva hyökkäysvire herpaantui. Kataja voitti kolmannen jakson 29-14 ja kasvatti johtonsa suurimmillaan 18 pisteeseen. FoKoPolta ei löytynyt viimeiselle jaksolle enää kirivaihdetta ja Kataja palloili lopulta helpon voiton.
- Ensimmäisellä puoliskolla puolustuksemme ei toiminut ja FoKoPo pääsi juoksemaan helppoja koreja. Toisella puoliskolla saimme puolustukseen aggressiivisuutta ja tiukkuutta, johon FoKoPo pysähtyi, selvitti Katajan valmentaja Pekka Salminen.
Kataja heitti hyvällä tarkkuudella kaikkiaan 14 kolmen pisteen koria, joista Petri Virtanen nakkasi puolet ja kuusi jo taukoon mennessä. Virtanen keräsi kaikkiaan 25 pistettä ja Jeb Ivey 18.
FoKoPosta parhaaksi pistemieheksi pääsi Jarno Nissinen 18 pisteellä. Alex Barnett heitti 17 pistettä ja Durell Vinson keräsi 14 pisteen lisäksi 15 levypalloa.
(STT)
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.