17.12.2013 Korisliigassa kolme voittoa ensimmäisestä 17 runkosarjaottelustaan hakenut Uudenkaupungin Korihait on vapauttanut päävalmentaja Ari Mikkolan tehtävistään. Joukkueen valmennuksesta vastaavat jatkossa Petri Helminen ja Ville Vuorinen.

Ari Mikkola valmensi Korihait kolmeen voittoon syksyllä. Kuva: Francois Perthuis.
– Seurajohdon mielestä joukkue ei ole pelannut pelaajamateriaalin edellyttämällä tavalla ja valmentajanvaihdoksella haemme piristystä joukkueen ilmeeseen, valottaa Korihaiden puheenjohtaja Juhani Kluuskeri ratkaisun taustoja.
– Paineita muutoksiin on tullut pitkin syksyä niin kannattajien kuin yhteistyökumppaniemme taholta, joten katsoimme että nyt oli aika herätellä joukkuetta.
Korihaiden valmennuksesta vastuun ottavat Helminen ja Vuorinen ovat seuran pitkäaikaisia valmentajia, jotka ovat kuluneen kauden toimineet myös seuran päätoimisina työntekijöinä. Vuorinen aloitti keväällä Korihaiden toiminnanjohtajana ja päävastuun päivittäisvalmennuksesta kantava Helminen on toiminut kesästä lähtien Korihaiden juniorivalmennuspäällikkönä.
Helminen ja Vuorinen ovat toimineet Korihaiden apuvalmentajina viiden pelikauden ajan. Lisäksi Vuorisella on vyöllään kaksi peliä päävalmentajana. Helminen suorittaa parhaillaan Koripalloliiton toiseksi korkeinta valmentajatutkintoa ja Vuorisella on taskussaan huippukoripallovalmentajatutkinto vuodelta 2007.
– Aloitamme tänään joukkueen kanssa yhteisharjoitukset ja edessä on vielä yksi peli ennen lyhyttä joulutaukoa. Pyrimme hieman selkeyttämään joukkueen pelitapaa ja pelaamaan jatkossa enemmän pelaajien vahvuuksien kautta, Petri Helminen kertoo.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.