Korihait yllätti Lappeenrannan

10.10.2007 Suurimpana ennakkosuosikkina Korisliigaan lähtenyt Lappeenrannan NMKY ei saanut kauden alkuun yhtä peliä pitempää voittovirettä, kun se hävisi avauskierroksen voittonsa jälkeen keskiviikkona ensimmäisen vieraspelinsä Uudessakaupungissa. Viime keväänä vasta karsinnoissa sarjapaikkansa säilyttänyt Korihait otti suosikeista maukkaan 91-78 (37-39) -voiton.

Korihait karkasi kolmannella jaksolla voittamalla sen selkeästi 28-10. Päätösjaksolla vieraat eivät päässeet enää kahdeksaa pistettä lähemmäksi.
Kyle Shiloh heitti Korihaille 27 pistettä. James Reaves kahmi 18 pisteen lisäksi 15 levypalloa.

25 pallonmenetykseen sortuneen LrNMKY:n tehomiehenä jatkoi Adrian Henning nyt 26 pisteellä. Vieraiden maajoukkuetrio jäi vaatimattomiin pisteisiin: Juha Sten 8, Petri Virtanen 6 ja Aki Ulander 2.

Lappeenrantalaiset olivat matkassa kakkosvalmentaja Lassi Tuovin johdolla päävalmentaja Mika Turusen jouduttua alkuviikosta sairaalahoitoon sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

KTP murskasi Pyrinnön

Kaksi ensimmäistä peliään hävinnyt KTP otti avausvoittonsa ja vieläpä komein lukemin, kun Tampereen Pyrintö kaatui Kotkassa pistein 103-73 (50-38).

Ensimmäisen neljänneksen lopusta peliä johtanut kotijoukkue repäisi lopputuloksen murskalukemiin voittamalla viimeisen neljänneksen peräti 34-15.

KTP pohjusti voittonsa heittämällä kolmen pisteen kaaren takaa 14 koria kovalla 54 prosentin teholla. Toni Ilmonen upotti kaikki kuusi kolmostaan ja keräsi 20 pistettä. Pasi Heinonen pussitti pisteen vähemmän.

Heikosti heittäneen Pyrinnön tehokkaimmaksi pääsi Damon Williams 22 pisteellä.

Keskiviikko-kierroksen kaikki ottelut päättyivät kotivoittoihin. Tiukimmin vierasvoittoa tavoitteli Kouvolan Kouvot, joka taipui lopulta Karkkilassa tappioon lukemin 72-66 (32-31).

Kouvot oli kääntämässä tasaista peliä kolmannella jaksolla edukseen yhdeksän pisteen johdollaan, mutta Karkkila nousi päätösjakson alkupuolella edelle eikä luopunut enää asemastaan.

Nick Wallery ja Jerome Rogers heittivät voittajille 16 pistettä mieheen ja Wallery kahmi lisäksi peräti 19 levypalloa. Corey Smith nakkasi Kouvoille 19 pistettä.

ToPo ja Namika Lahti ylivoimaisia

ToPo ei saanut kotipelissään vastusta Porvoon Tarmosta, kun sarjapisteet jäivät Helsinkiin 90-65 (56-24) -tuloksella.

Helppoon voittoon lasketellut ToPo johti jo kolmannella jaksolla 36 pisteellä, mutta Tarmo pääsi viimeisellä neljänneksellä hieman kaunistelemaan tappiolukemiaan.

Jerald Fields ja Iiro Tenngren haalivat kumpikin ToPolle 15 pistettä. Travis Leech keräsi Tarmolle 20 ja Esa Mäki-Tulokas 17 pistettä.

Korisliigatulokas Kauhajoen Karhu joutui kokemaan toisessakin liigapelissään uuden sarjan kovuuden, kun Namika Lahti pyöritteli suurinumeroisen kotivoiton pistein 102-71 (53-27).

Namika ratkaisi pelin käytännössä jo ensimmäisellä neljänneksellä voittamalla sen 34-15 -lukemin. Pierre Jallow heitti Namikalle 22 ja Ilkka Vuori 19 pistettä. Vieraista pääsivät yli kymmenen pisteen vain Darryl Hudson 23:lla ja Cedric McGowan 15:llä.

(STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, http://www.basket.fi/.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

3.1.2026 10:25 Korisliiga

Teemu Suokas kärsi jo toisen pettymyksen ulkomailla mutta teki väkevän paluun Vilppaaseen: ”Arkipäivän pienet erot voittavassa ja häviävässä joukkueessa pelaamisen välillä huomaa todella selkeästi”

Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.

30.12.2025 21:56 Korisliiga

Sekä Vaaralle että Suokkaalle tuplatupla Vilppaan voitossa – Hongan Peltoniemi riehaantui kaukoheittoilotteluun Kouvolassa

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.

Näytä lisää vastaavia