Korikobrat, FoKoPo ja Lahti kauteen haastajina

30.9.2012 Korisliigassa nähdään kaudella 2012/13 kaksi tulokasjoukkuetta viime kevään divarifinalistien, Lapuan Korikobrien ja Forssan Koripoikien muodossa. Vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin pelinsä perustavien nousijajoukkueiden lisäksi yllätysmahdollisuuksiaan tarkastelee Namika Lahti, joka pyrkii parantamaan viime kauden jumbosijastaan.

Sami Ikävalko tahdittaa FoKoPon liigakentille.

Tulivoimainen Korikobrat värväsi loppukesästä riveihinsä maajoukkuemies Samuel Haanpään.

Roope Suonion Namika Lahti hakee uutta nousua nuorella joukkueella. Kuvat: Tytti Nuoramo, Tuomas Venhola & Kai Kilappa.

Lapuan Korikobrille aukesi takaportti Korisliigaan kesällä kuin varkain ToPon menetettyä liigapaikkansa. Henkisesti uuteen divarikauteen valmistautunut Korikobrat otti empimättä haasteen vastaan ja on nyt muutaman päivän päässä ensimmäisestä virallisesta Korisliiga-ottelustaan.

– Kokoonpanon rakentaminen oli vaikeaa. Emme ole tyypillinen koripalloseura, emmekä tyypillinen koripallokaupunki. Taustaryhmälle suuri kiitos, että saimme kokoon kilpailukykyisen joukkueen sekä riittävät lisäkatsomot kotisalillemme. Olen hyvin tyytyväinen, iloitsee Korikobrien päävalmentaja Nenad Stefanovic.

Korikobrat jysäytti loppukesästä erään kesän siirtomarkkinoiden todellisista pommeista ilmoittamalla värvänneensä maajoukkuelaituri Samuel Haanpään ryhmäänsä. Haanpään lisäksi mm. monipuolinen amerikkalaiskolmikko sekä takamiehet Aleksi Huuskonen ja Jussi Turja takaavat, että Lapualta ei puutu tulivoimaa.

– Olemme tulleet tutuksi hyvin juoksevana joukkueena. Meillä on monipuolisia pelaajia, ja pyrimme pelaamaan mahdollisimman aggressiivista koripalloa. Puolustuksen kanssa on vielä tekemistä, mutta lähdemme hakemaan voittoa jokaisesta ottelusta, Stefanovic linjaa.

FoKoPo luottaa tuttuihin kasvoihin

Forssan Koripojat pyyhkäisi kevään 2011 I divisioonan pudotuspelitappion mielestään viime keväänä päihittämällä Lapuan Korikobrat näytöstyyliin divarin finaaleissa.

Kesän siirtomarkkinoilla FoKoPo piti huolen siitä, että joukkueen kotimainen runko pysyisi kasassa myös liigan koitoksiin. Forssalaisjoukkuetta tahdittaa kolme uutta amerikkalaispelaajaa, mutta tutun kotimaisen rungon iskukykyyn uskotaan myös ylemmällä sarjatasolla.

– Aika nuori on porukka, mutta olemme olleet yhdessä pari vuotta. Treeneissä on hyvä meininki, jätkät painavat kovaa eivätkä piiputa. Uskon meidän olevan todella kilpailukykyinen jengi, joukkueen luottotakamies Sami Ikävalko sanelee.

FoKoPo on kautta historiansa tunnettu vauhdinpitojoukkueena. Joukkueen uusi päävalmentaja Miikka Sopanen uskoo, että ryhmän nuoruus näkyy erityisesti pyrkimyksenä tempokontrolliin.

– Jos vastustaja haluaa kävellä, laitamme heidät juoksemaan, ja jos vastustaja haluaa juosta, pakotamme heidät kävelemään. Meillä on kaikki edellytykset tehdä matseista vastustajalle vaikeita, Sopanen hymyilee.

– Kaverit ovat pukukopissa keskenään puhuneet, että pudotuspeleihin pitää päästä, joten se lienee se konkreettisin tulostavoite. Ja jos pääsemme pudotuspeleihin, sehän tarkoittaa, että pelaamme Suomen mestaruudesta.

Nuorekkaan Namikan menestys riippuu keskittymisestä

Namika Lahden kausi 2011/12 oli joukkueelta äärimmäisen vaikea, kun loukkaantumisten pieksemä joukkue tipahti jo varhain sarjan tyvipäähän. Keväällä 2009 Suomen mestaruudesta nauttinut organisaatio hakee nyt uutta nousua eräällä liigan nuorimmista joukkueista sekä tulokasvalmentaja Ilkka Palviaisen opeilla.

– Tämä on ollut mielenkiintoinen ja opettavainen haaste. Vaikka lasken itseni liigatasolla kokemattomaksi valmentajaksi, olen saanut toimia hyvien, ammattimaisten päävalmentajien apuna viime vuosina. Uskon, että siitä on apua, Palviainen miettii.

Namikan kokoonpano koostuu pitkälti ryhmän omista junioreista. Vastuunkantoa odotetaan amerikkalaispelaajien lisäksi Roope Suoniolta ja Cedric Latimerilta, joiden Palviainen uskoo toimivan joukkueensa nuoriso-osastolle hyvinä esikuvina.

– Roope ja ”Cedu” ovat kokeneita, fiksuja pelaajia, jotka suhtautuvat koripalloon vakavasti. He ovat juuri oikeanlaisia isovelihahmoja nuorille pelaajillemme.

Viime kauden loukkaantumisten jälkeen kovaan kuntoon päässyt Suonio odottaa alkavaa kautta luottavaisena.

– Potentiaalia meillä on todella paljon. Nyt tärkeintä on saada nuorten kaverien fokus toissijaisista asioista oikeisiin asioihin.

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia