Koripallon universiadiryhmä Tampereen kautta Turkkiin

3.8.2005 EM-karsintoihin valmistautuvan miesten koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann käyttää mielellään Suomen universiadiryhmästä haastajamaajoukkueen nimeä.

Nimi on osuva, sillä Turkin Izmirissä ensi viikon torstaina käynnistyvissä universiadeissa pelaava haastajamaajoukkue on juuri se nippu, josta Dettmann voi ammentaa apuvoimia syyskuun EM-karsinnoissa Georgian, Luxemburgin ja Makedonian kohtaavaan A-maajoukkueeseen.

- Universiadijoukkue tarjoaa kovien otteluiden myötä mainion näyttöpaikan. Meillä on koossa hyvä ryhmä, josta on syyskuussa osittain iloa myös A-maajoukkueelle, sanoo haastajamaajoukkuetta valmentava Tomi Kaminen.

Juha Sten avaa maajoukkueuransa

Tampereen kansainvälisessä turnauksessa tällä viikolla kuvioitaan hiovan haastajamaajoukkueen kokoonpanosta löytyy jo nyt kolme sellaista pelaajaa, jotka olivat mukana viime syksynä käynnistyneissä EM-karsinnoissa.

Joensuun Katajan Petri Virtanen, Namika Lahden Aki Ulander ja Espoon Hongan Kimmo Muurinen haluavat kuulua jatkossakin Dettmannin suunnitelmiin. Haastajamaajoukkueen muut kotimaan liigan nimet ovat KTP:n Anssi Kinnaslampi, ToPon Ville Tuominen, sekä PuHun kaksikko Nanayaw Awuah-Addae ja Timo Heinonen.

Olli Ahvenniemi, Artur Surov, Esa Mäkitulokas ja Joonas Suotamo pelaavat Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa. Todella mielenkiintoinen nimi on myös Juha Sten, joka pelasi vakuuttavan läpimurtokauden Aura-Basketin riveissä.

Saksan 2. Bundesliigaan Mitteldeutscheriin siirtynyt vuoden liigatulokas on noussut parrasvaloihin pelaamatta edes yhtään juniorimaaottelua.

- Tampereella nähdään se joukkue, joka lähtee universiadeihin. Kokoonpanoon voi tulla muutoksia vain siinä tapauksessa, jos A-maajoukkueessa ilmenee loukkaantumisia tulevan viikon aikana, painottaa Kaminen.

Haastajamaajoukkuetta odottaa tiukka haaste helteisessä Izmirissä. Universiadeissa Suomen kanssa samaan alkulohkoon on sijoitettu Brasilia, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ja isäntämaa Turkki, joka esitti vakuuttavia otteita Saksassa pelatussa turnauksessa. Izmirin universiadikuumetta nostanut Turkki voitti peräjälkeen USA:n, Venäjän ja Saksan.

- USA:sta ei tosin ollut Saksassa mukana se joukkue, joka pelaa universiadeissa. Näyttö oli joka tapauksessa vahva Turkilta, jonka peleistä on tulossa meille nauhaa, kertoo Kaminen.

Didier Ilunga-Mbenga Belgian NBA-pelaaja

Suomi saa sopivasti alle kovia kansainvälisiä otteluita ennen universiadeja, kun Englanti, Itävalta ja Belgia saapuvat keskiviikosta perjantaihin pelattavaan turnaukseen Tampereelle.

- Vastustajat ovat meille pääosin tuntemattomia, mutta kokoonpanot kertovat, että Pyynikillä pelataan tasokasta koripalloa. Belgia tuo Tampereelle yhden NBA-pelaajan, joita harvemmin Suomessa nähdään, noukkii Kaminen esille yhden turnauksen seuratuimmista pelaajista.

Belgian NBA-apu on kongolaissyntyinen sentteri Didier Ilunga-Mbenga, joka solmi viime vuoden heinäkuussa sopimuksen Dallas Mavericksin kanssa. 24-vuotias, 210-senttinen ja 111-kiloinen Ilunga-Mbenga pääsi haistelemaan tulokaskaudellaan NBA:n tuulia 15 ottelussa vielä vaatimattomilla minuuteilla ja tehoilla.

- Tampereen turnaus osuu meille todella hyvään ajankohtaan universiadeihin valmistauduttaessa. Pelit ja tulokset maailmalla kertovat, että Turkkiin ollaan menossa tosissaan, vakuuttaa Tomi Kaminen, jolle tuloksia tärkeämpi tavoite Tampereella on oman joukkueen pelillisten valmiuksien luominen Izmiriin.

- Pyynikillä pistetään haastajamaajoukkueen roolitus kuntoon.

Tampereen turnauksen ohjelma:

ke 3.8.
klo 17:30 Itävalta-Belgia
klo 20:00 Englanti-Suomi
to 4.8.
klo 17:30 Belgia-Englanti
klo 20:00 Suomi-Itävalta
pe 5.8.
klo 16:30 Englanti-Itävalta
klo 19:00 Suomi-Belgia

Suomen kokoonpano:

4

Ulander

Aki

209

1981

C

5

Ahvenniemi

Olli

207

1983

C/F

6

Surov

Artur

215

1983

C

7

Suotamo

Joonas

209

1986

C/F

8

Muurinen

Kimmo

202

1981

F

9

Mäkitulokas

Esa

199

1982

F

10

Kinnaslampi

Anssi

192

1982

G

11

Heinonen

Timo

195

1981

F/G

12

Sten

Juha

191

1983

G

13

Tuominen

Ville

191

1982

G

14

Virtanen

Petri

180

1980

G

15

Awuah-Addae

Nanayaw

180

1982

G

           
 

Head of delegation

Niiranen

Petri

   
 

Headcoach

Kaminen

Tomi

   
 

Coach

Salminen

Pekka

   
 

Coach

Mantere

Jukka

   
 

Masseur

Linja-Aho

Jere

   



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
13.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkueen universiadiurakka päätökseen, Montenegro voitti Suomen

Suomen haastajamaajoukkue päätyi 14. sijalla Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa hävittyään päätösottelussa Montenegrolle 74-57 (41-29). Kahdesta väsyneestä joukkueesta Montenegro oli se vähemmän väsynyt ja nappasi vankan johtoaseman jo avausneljänneksellä.

12.7.2015 Maaottelu

Kiina suupala Suomen haastajamaajoukkueelle

Kiinasta ei ollut vastusta Gwangjun universiadeissa Suomen haastajamaajoukkueelle, kun suomalaiset dominoivat peliä mielensä mukaan pelin alkuminuuteista lähtien. Suomen heittopelin lukko avautui vihdoinkin ja haastajamaajoukkue pääse ilottelemaan 53-89 (21-45) -voiton. Suomi pelaa huomenna 13. sijasta Montenegroa vastaan.

11.7.2015 Maaottelu

Serbian paikkapuolustus pysäytti haastajamaajoukkueen

Suomen haastajamaajoukkue hävisi Gwangjun universiadeissa laadukkaalle Serbialle 78-65 (34-28). Serbian paikkapuolustus hyydytti Suomen hyökkäyksen, kun suomalaispelaajat osuivat kehnosti kaaren takaa. Suomi pelaa tappion myötä sijoista 13.-16. ja huomenna vastaan astelee Kiina.

9.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkue voittoon Taiwanista, Murphy hurjassa vireessä

Suomen haastajamaajoukkue pelaa sijoista 9.-16. Gwangjun universiadeissa, kun Suomi voitti alkulohkonsa viimeisessä ottelussa Taiwanin 86-62 (42-32). Suomen ylivoimainen ykköspelaaja oli Alex Murphy, joka laadukkaan puolustuksensa lisäksi keräsi tupla-tuplan 30 pistettä ja 13 levypalloa.

8.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkueen heikko avausneljännes kostautui Australiaa vastaan

Miesten haastajamaajoukkue sai oppia kansainvälisten pelien raakuudesta universiadeissa, kun Australia käytti armottomasti hyväkseen Suomen heikon avausneljänneksen. Suomi joutui takaa-ajajan asemaan ja kelvollinen toinen puoliaika ei riittänyt, vaan Australia nappasi 82-69 (44-27) -voiton.

7.7.2015 Maaottelu

Urheilullinen Ranska selkeään voittoon Suomen haastajamaajoukkueesta

Suomen haastajamaajoukkue jäi alkulohko-C:n ennakkosuosikki Ranskan jalkoihin universiadeissa numeroin 85-47 (36-24). Selkeästi urheilullisempi Ranska dominoi levypallopeliä ja rankaisi jokaisesta pallonmenetyksestä.

5.7.2015 Maaottelu

Liettua vei Suomea universiadeissa

Suomen haastajamaajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa, kun fyysinen Liettua nappasi 87-70 (41-32) -voiton. Suomi mitteli tasaisesti reilun vartin, mutta Liettua kuroi eroa rankaisemalla jokaisesta virheestä.

4.7.2015 14:30 Maaottelu

Lindbom heitti haastajamaajoukkueen voittoon universiadien avauksessa

Suomen haastajamaajoukkueen universiadiurakka sai häkellyttävän alun, kun Carl Lindbom ratkaisi trillerimäisen ottelun viimeisten hetkien kolmosellaan. Suomelle kirjattiin Lindbomin ”game winnerin” avulla 73-72 (36-29) -voitto Japanista.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

Näytä lisää vastaavia