Korisliigassa kahden kotivoiton kierros

6.3.2016 Korisliigan sunnuntai-ilta piti sisällään kaksi mielenkiintoista, tasaista, viihdyttävää ja lopulta kotivoittoon päättynyttä kamppailua. Joensuussa Kataja piti pintansa Salon Vilppaan kirin kanssa, voittaen jo 14:nen perättäisen kotiottelunsa lukemin 94-92 (44-37) ja BC Nokia onnistui niinikään pitämään Kauhajoen Karhun kirin kahden pisteen päässä voittaen kamppailun numeroin 77-75 (37-37).

Thomas Scrubb pussitti 13 pistettä Katajan voittaessa jo 14:nen perättäisen kotiottelunsa sunnuntaina.

Dragan Labovic kuului BC Nokian kantaviin voimiin sunnuntain kotivoitossa Kauhajoen Karhusta. Kuvat: Erkki Hautaviita & Francois Perthuis

Joensuun Katajan kotivoittojen putki venyi sunnuntaina peräti 14:n ottelun mittaiseksi, joensuulaisten ottaessa sarjapisteet ottelusta Salon Vilpasta vastaan. Kotijoukkueen hallinnassa pitkään kulkenut ottelu muuttui kuitenkin päätösjakson loppupuolella Vilppaan kirin ansiosta lähestulkoon jännitysnäytelmäksi, mutta Kataja onnistui pitämään hermonsa ja jätti Vilppaan lopulta kahden pisteen päähän, voittaen kamppailun lukemin 94-92 (44-37).

Katajan hyökkäys rullasi läpi ottelun kuin hyvin öljytty kone, eikä Vilpas tuntunut saavan otetta Teemu Rannikon johtamaan joensuulaisryhmään kuin ajoittain. Katajan hyökkäyksen monipuolisuudesta ja vaarallisuudesta kertovat paljon isäntien 33 vapaaheittoa, joista joensuulaiset pussittivat 22 pistettä.

- Esitys ei ollut ihan niin terävä kuin mitä valmentaja toivoo. Perjantainen harjoituksemme oli hyvä mutta lauantainen sekava ja se varmaankin heijastui tähän. Tietyt asiat mitkä olimme käyneet läpi, eivät toteutuneet, harmitteli Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.

- Pelasimme erittäin hyvää joukkuetta vastaan, he pelaavat juuri nyt aivan eri tasolla kuin mitä sarjatilanne antaa ymmärtää. Kärsivällisyyttämme koeteltiin emmekä pystyneet antamaan "tappoiskua".

Katajan riveistä kovinta jälkeä sunnuntain taistelussa tekivät 23 pistettä pussittanut laituri Trevis Simpson, sekä sentteri Tony Easley joka kirjautti tilastorivikseen 20 pistettä, 6 levypalloa ja 6 torjuntaa. Teemu Rannikko jäi kahden syötön päähän tupla-tuplasta, pussittaen 19 pistettä ja jakaen 8 koriin johtanutta syöttöä.

Vilppaan kokoonpanosta itsensä onnistujien kirjoihin pelasivat vakuuttavan kokonaissuorituksen esittänyt, liukas takamies Doug Wiggins (30/5/5 syöttöä/3 riistoa) sekä 22 pistettä ja 8 levypalloa nimiinsä kirjauttanut sentteri Sherman Gay. Takamies Ville Hänninen (9) pussitti kolme heittoa bonuskaaren takaa ja pelasi erittäin ennakkoluulottomasti parketillaan viettämät reilut 16 minuuttia.

Ottelutilastot: Kataja - Vilpas

BC Nokia kaatoi Karhun kotonaan

Korisliigan sarjataulukon kahdeksatta sijaa hallussaan pitävä BC Nokia saalisti arvokkaat sarjapisteet tililleen sunnuntaina, kaatamalla Kauhajoen Karhun Nokian palloiluhallin parketilla numeroin 77-75 (37-37). Voiton ansiosta nokialaiset ovat voiton päässä sekä seitsemännellä sijalla majailevasta Vilppaasta että yhdeksättä sijaa miehittävästä KTP-Basketista.

Sunnuntain kamppailu oli pitkiä jaksoja jopa selkeästi kotijoukkueen hallinnassa. Johtoasemaa hallussaan pitkiä pätkiä pitänyt BC Nokia ei kuitenkaan saanut Karhua karistettua lopullisesti kannoiltaan missään vaiheessa.

Päätösjakson alussa isännät kävivät jo 12:n pisteen karkumatkalla ja neljänneksen toisella minuutilla vielä uudestaan 64-54 –johtoasemassa, mutta Karhu onnistui löytämään puolustuspeliinsä eläimellistä taistelutahtoa ja riittävää kurinalaisuutta pitääkseen BC Nokian ilman pisteitä reilun neljän minuutin ajan. Tuo neljän minuutin ajanjakso kirjattiin Karhulle numeroin 12-0, vierailijoiden noustessa jo kahden pisteen johtoasemaan.

Joukkueiden vaihtaessa osumia vapaaheittoviivalta, johti Karhu kamppailua vielä vajaat kolme minuuttia ennen päätössummeria kahdella pisteellä. Kotijoukkueen tasoitettua ottelun, räjäytti Henri Hirvikoski kolmosellaan kotiyleisön huutomyrskyyn minuutin ennen summeria, siirtäen BC Nokian kolmen pisteen johtoasemaan. Laituri Daniel Bailey pääsi onnistuneen puolustuksen jälkeen kasvattamaan isäntien johdon jo viiteen pisteeseen kun pelikellossa oli jäljellä vain 22 sekuntia.

Tämän jälkeen joukkueet vaihtoivat kahden pisteen suorituksia isku iskusta –periaatteella, BC Nokian Hirvikosken sekä Dragan Labovicin pitäessä hermonsa vapaaheittoviivalla, eikä Karhun Cade Davisin kolmonen sekunti ennen ottelun loppumista onnistunut tuomaan vierailijoita kuin kahden pisteen päähän. Isäntien voittolukemat kirjattiin lopulta numeroin 77-75.

BC Nokian parhaimmistoon sunnuntaina lukeutuivat 17 pistettä ja 8 levypalloa toimittanut sentteri Labovic, sekä 14 pistettä heittänyt ja 4 koriin johtanutta syöttöä jakanut serbitakamies Vuk Malidzan.

Karhun kokoonpanosta itsensä esille nostivat 28 pistettä pussittanut laituri Lawrence Kinnard (28/5/3 syöttöä/5 riistoa) ja 17 pistettä nakutellut sentteri Lance Williams.

Ottelutilastot: BC Nokia - Karhu
 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia