3.2.2004 Tuukka Kotin edustama Providence on arvostettu tiistaina julkistetulla ranking-listalla Yhdysvaltain 23. parhaaksi yliopistojoukkueeksi. Providence nousi rankingin 25 parhaan joukkoon jo viime viikolla. Joukkue onnistui pitämään itsensä listalla, vaikka hävisikin Seton Hallille. Kotti poimi ottelussa yhdeksän levypalloa.
Seton Hallia vastaan Kotti pelasi 22 minuuttia, joiden aikana hän kirjautti levypallojensa lisäksi kaksi pistettä, yhden torjunnan ja yhden syötön. Aiemmin viikolla Providence kellisti Georgetownin lukemin 65-50. Kotti saalisti 24 minuutissa kahdeksan pistettä, neljä syöttöä, kolme levypalloa ja yhden torjunnan.
Yhdysvalloissa yliopistot rankataan viikottain asiantuntijoiden toimesta. Rankkauksessa huomioidaan mm. joukkueen voittosuhde sekä vastustajien ja konferenssin kovuus. ”Suomalaisyliopistoista” ainoastaan Artur Surovin edustama Saint Joseph’s on Providencen lisäksi rankattu 25 parhaan joukkoon. Saint Joseph’s on jo toista viikkoa rankingissa peräti kolmantena puhtaalla 19-0-voittosuhteellaan. Providence on voittanut 18 pelistään 14.
Saint Joseph’sin tuoreimmassa voitossa Surov ei päässyt tositoimiin. Häviävänä osapuolena toimi tällä erää Villanova 67-74-loppuluvuin.
Kimmo Muurisen Arkansas-Little Rock kärsi täpärän 56-57-vierastappion paikallispelissä Arkansas Statea vastaan. 202-senttinen Muurinen sai vartissa aikaiseksi seitsemän pistettä, kolme levypalloa ja kaksi riistoa. Joukkueen edellisessä, voitokkaassa (102-51), ottelussa William Babtistia vastaan Muurinen riehui kentällä kymmenen pisteen ja kahdeksan levyrin edestä.
Jouni Eho kirjautti kolme pistettä ja kolme syöttöä, kun hänen yliopistojoukkueensa Davidson kukisti UNC-Greensboron 80-69. Aiemmin viikolla Davidson hävisi vieraissa Georgia Southernille 60-62. Eho jäi tehomerkinnöittä.
Esa Mäki-Tulokas oli mukavassa iskussa, kun Long Island päihitti Robert Morrisonin kotonaan 89-76. Suomalaislaituri nakkasi 12 pistettä ja poimi viisi levypalloa. St. Francisia vastaan Mäki-Tulokkaan tehot olivat 4/7. St. Francis vei pelin nimiinsä lukemin 73-64.
Olli Ahvenniemi pääsi kentälle neljäksi minuutiksi ja otti kaksi levypalloa, kun hänen opinahjonsa Maine voitti vieraissa Stony Brookin 71-63. Tappiollisessa (79-82) kotiottelussa Northeasternia vastaan Ahvenniemi ei päässyt tositoimiin.
208-senttinen Antti Kasko hääri parketilla 14 minuuttia, kun Loyola-Marymount selätti Saint Mary’sin kotonaan 82-77. Kaskolle merkittiin tilastoihin kolme levypalloa, yksi torjunta, yksi syöttö ja yksi riisto. Pelitilanneheitoissaan suomalaissentteri kuitenkin epäonnistui (0/3). Loyola-Marymountin hävitessä pistein 52-64 San Fransiscolle Kasko jäi ilman tehomerkintöjä pelattuaan kolme minuuttia.Mikael Jantunen aloitti taistelun Ranskan mestaruudesta, kun finaalit pyörähtivät käyntiin. Paris Basketball nappasi ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.
Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.
Susiladies-pelaaja Lotta-Maj Lahtinen liittyy Espanjan pääsarjajoukkue Kutxabank Araskiin. Takapelaaja pelasi viime kaudella samassa liigassa Ardoissa.
Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.
Mikael Jantunen pääsee toisena peräkkäisenä keväänä mittelemään Ranskan liigan mestaruudesta. Sasu Salinin finaalit Romaniassa ovat puolestaan startanneet.
Elmeri Abbey jatkaa uraansa Yhdysvalloissa. Utahin yliopisto nappasi suomalaispelintekijän riveihinsä kaudelle 2025–2026.
Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.
Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.