12.3.2014 KTP painoi kiilansa Korisliigan runkosarjan neljänteen sijaan entistä vahvemmin, kun viidettä sijaa pitkään hallinnut Kauhajoen Karhu kaatui Karhuvuoren Steveco Areenalla jatkoajan jälkeen 96–93 (31–35, 80–80). Ratkaisevat pisteet heitti KTP:n Timo Heinonen.

Timo Heinonen rankaisi Karhua 32 pisteellä. Kuva: Kai Kilappa.
Kotkalaiset olivat lähellä kuitata voiton jo varsinaisella peliajalla ja johtivatkin kolme minuuttia ennen neljännen jakson loppua jo turvallisesti 79–70.
Entisessä kotihallissaan pelannut Bojan Sarcevic toi kuitenkin kolmella perättäisellä korilla Karhun pisteen päähän, jonka jälkeen Ray Willis vei kauhajokiset 79–80-johtoon, kun varsinaista peliaikaa oli pelaamatta enää 44 sekuntia. Samuli Vanttaja onnistui toisessa päässä vapaaheittoviivalta kerran vieden pelin jatkoajalle.
Jatkoajan sankariksi nousi Timo Heinonen, joka heitti sen viimeisellä minuutilla kuusi pistettä. Karhulla oli vielä kahdesti mahdollisuus tuoda peli tasoihin, mutta Matias Ojalan ja Bojan Sarcevicin kolmosyritykset osuivat rautaan.
Timo Heinonen (32/8), Jukka Matinen (18/6) ja Samuli Vanttaja (16/14) olivat KTP:n parhaat. Karhusta Ray Willis (27/8) huhki parhaat minuutit.
(Basket.fi)
Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.