Lahdelle testiin kaksi amerikkalaistakamiestä

6.12.2002 SM-Koriksen kauden alavireisesti käynnistänyt Namika Lahti on hankkinut kaksi amerikkalaistakamiestä vahvuuteensa. Lahtelaisjoukkue testaa uusi tulokkaita reilun viikon ajan, jonka päätteeksi arvioidaan, onko jommastakummasta joukkueelle pidempiaikaiseksi vahvistukseksi.

Lahteen on jo saapunut 182-senttinen pelintekijä Titus Warmsley, joka on urallaan jo ennättänyt Eurooppaa ammattilaisena nähdä. NCAA-kakkosdivisioonatason Montana Statesta lähtöisin oleva Warmsley on mm. pelannut kaksi kautta (1999-2001) Suomen maajoukkueen nykyisen päävalmentajan Ari Tammivaaran alaisuudessa Saksassa. Viime kauden Warmsley aloitti Slovakiassa Slovakofarma Pezinokin riveissä. Hän siirtyi kuitenkin kesken kauden slovenialaisen Elektra Sostanj´n palvelukseen. Slovenian pääsarjassa 25-vuotias Warmsley tehtaili keskiarvoikseen 22,4 pistettä heitettyään kahden pisteen heittonsa sisään 54,2 prosentin ja kolmosensa 36,7 prosentin tarkkuudella. Kuluvan kauden Warmsley aloitti KK Bosna Sarajevossa. Hän ei ollut oloonsa tyytyväinen ja osapuolet purkivat sopimuksen kuluvalla viikolla.

Ensi tiistaina Lahteen on määrä saapua sekä pelintekijän että heittävän takamiehen tonteilla viihtyvän Monte Cummingsin. 193-senttinen Cummings päätti opintonsa viime keväänä Florida Staten yliopistossa. Hän oli ns. seniorikautenaan joukkueensa paras korintekijä 15,5 pisteen keskiarvollaan. Lisäksi Cummings noukki 3,8 levypalloa oli ACC-konferenssin kolmanneksi tarkin pelitilanneheitoissa (52,8 %).

Namika Lahti ei pelaa viikonloppuna. Sen seuraava ottelu on keskiviikkona 11.12. pelattava vieraskamppailu Äänekosken Huimaa vastaan. Todennäköistä on, että kyseiseen otteluun Lahden peliasun pukee ylleen Warmsley. Päätöksen kaksikon jatkosta Namika Lahti aikoo tehdä 16.12. pelattavan Honka-ottelun jälkeen.

Lahti toivoo saavansa apuja joko Warmsleylta tai Cummingsilta joukkueen takamiesongelmaan, jotka syvenivät keskiviikon SM-kierroksella. Namika Lahden aloittava pelintekijä Roope Suonio loukkasi nilkkansa Vilpas-ottelussa. Nivelsiteiden epäillään revenneen. Suonio joutuu pitämään kaksi seuraavaa viikkoa jalassaan kipsiä, jonka jälkeen arvioidaan, onko edessä leikkaus.

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia