26.1.2009 Namika Lahden lyödessä Kouvot Korisliigan kärkiottelussa maanantaina siirtyi voittajien 31-vuotias ja 190-senttinen Teemu Laine runkosarjapisteissä uudelle tuhatluvulle. Laine heitti ottelussa kymmenen pistettä ja on urallaan tehnyt nyt 3005 pistettä.
Teemu Laine on ollut mukana 328 runkosarjapelissä, joten hänen ottelukohtainen pistekeskiarvo on 9,2. Lisäksi Laine on pelannut 82 pudotuspeliottelua, joissa on syntynyt 895 pistettä.
Uransa 12. liigakautta pelaava Laine aloitti pääsarjauransa marraskuussa 1995 ja silloinkin oli vastassa Kouvot. Hänen yhden ottelun ennätyksensä on 31 pistettä. Laine on edustanut Suomessa aina Namika Lahtea, jonka lisäksi hän on pelannut ammattilaiskauden Saksassa.
Teemu Laine oli voittamassa kasvattajaseuralleen Namika Lahdelle Suomen mestaruuden ja Suomen cupin vuonna 2000.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.