Lahti Basketball hurjasteli toiseen voittoon Divari-A:n finaaleissa

18.4.2019 20:57 Miesten I divisioona A:n toisessa loppuottelussa Lahti kävi ryöstöretkellä Loimaalla lyöden Bisonsin lukemin 68-92 (27-48). Lahti johtaa finaalisarjaa voitoin 2-0.

Lahden Aleksanteri Ahola oli hyvällä pelipäällä. Kuva: Ville Vuorinen.

Divari-A:n finaalisarjan toinen ottelu noudatti pitkälti edellisestä kohtaamisesta tuttua kaavaa. Energinen Lahti lähti jyräten liikkeelle ja iski taululle jo ensimmäisessä erässä 28 pistettä Bisonsin 11 pistettä vastaan. 

Isäntäjoukkue nousi pikkuhiljaa peliin mukaan ja olikin kolmannella neljänneksellä etevämpi numeroin 23-22. Voimakastahtoinen lahtelaismiehistö osoitti kuitenkin järkkymättömyytensä ja marssi toiseen finaalivoittoon numeroin 68-92. 

-Kovaa vääntöä oli tänäänkin. Jaksettiin tehdä hyvin töitä molemmissa päissä kenttää ja saatiin vastustaja pois raiteilta. Kolmannella jaksolla keskittyminen tosin herpaantui ja annettiin Loimaalle helppoja koreja. Ali Ahola oli tänään hyvä auttaen meitä molemmissa päissä kenttää, Lahden päävalmentaja Petri Velling summaa. 

Aleksanteri Ahola urakoi Lahdelle 13 pistettä, neljä levypalloa ja komeat seitsemän syöttöä. Vieraiden kovimman pistekaksikon muodostivat Sami Ikävalko (21/4) ja Jarred Jones (20/11). Bisonsin tehoduona hääri 17 pistettä upottaneet Alex Foster sekä Marcus White, joka nappasi lisäksi 10 levypalloa. 

Mestaruus on katkolla Lahti Baskeballille sunnuntaina, kun finaalipari ottaa yhteen kolmannessa loppuottelussa Lahti Energia Areenalla klo 19.00. 

-Taas kerran lyhyt muisti on tärkeää. Sunnuntaille pitää parantaa pelaamista niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa, jos mielimme voittaa, Velling toteaa. 

Ottelutilastot

 
25.2.2026 21:00 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 8

Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.

16.2.2026 21:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 7

Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.

10.2.2026 22:17 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 6

Aikuisten divareissa oli jälleen vauhdikas viikko, joka tarjosi niin yllättäviä vierasvoittoja kuin sarjakärkien hallintaakin. Miesten I divisioona B:ssä Ura Basket ja Pantterit jatkavat jaetulla kärkipaikalla, kun taas A-divisioonassa ACO Basket vankisti asemaansa sarjan piikkipaikalla vakuuttavalla voitolla. Naisten I divisioonassa kärkikamppailut ja paikallisväännöt värittivät viikkoa, ja useat joukkueet kohensivat asetelmiaan matkalla kohti kevään ratkaisupelejä.

4.2.2026 11:21 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 5

Aikuisten divareissa nähtiin hyökkäyspään ilotulitusta ja draamaa: naisten I divisioonassa Honka II kairasi trillerivoiton ToPosta, kun taas miesten I divisioona A:ssa HBA-Märsky yllätti Kipinä Basketin. Miesten I divisioona B:ssä BC Nokian Darryl Jordan Jr. säkenöi 40 pisteellään.

26.1.2026 22:55 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 4

Naisten I divisioonassa nähtiin useita jännitysnäytelmiä ja selkeitä murskavoittoja. Miesten I divisioona B:ssa sarjan kärkipaikkaa hallitseva Pantterit osoitti jälleen vahvuutensa, kun taas PeU-Basket juhli kierroksen jännittävimmässä trillerissä niukkaa voittoa Ura Basketista. Miesten I divisioona A Kipinä Basket ja ACO Basket jatkoivat vahvassa vireessä sarjan kärkisijoilla, samalla kun Helsingin paikalliskamppailu kääntyi dramaattisesti Namikan eduksi yhdellä pisteellä.

21.1.2026 08:48 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 3

Divareissa nähtiin vilkas otteluviikko. Miesten I divisioona A:ssa oululainen ennätysyleisö saapui todistamaan Shawn Hopkinsin debyyttiä. Naisten I divisioonassa nähtiin yllätyksiä kärkitaisteluissa ja miesten I divisioona B:ssä oli jälleen hyökkäyspelin juhlaa, kun useissa otteluissa rikottiin sadan pisteen rajapyykki.

14.1.2026 18:00 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 2

Aikuisten divarikierros tarjosi yleisölle runsaita pistelukuja miesten I divisioona B:ssa ja huiketa takaa-ajoja miesten I divisioona A:ssa. Naisten I divisioonassa nähtiin tarkkaa puolustuspeliä. EBT II vankisti asemaansa naisten sarjan kärjessä puhtaalla pelillä ja miesten sarjoissa nähtiin poikkeuksellisia yksilösuorituksia, kuten Aaron Ekweren peräti 50 pisteen iltapuhde.

6.1.2026 09:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 1

Vuoden ensimmäisellä viikolla naisten I divisioona ja miesten I divisioona B olivat vielä joulutauolla, mutta miesten I divisioona A:ssa pelattiin jo kolme ottelua. Raholan Pyrkivä otti tärkeän voiton Torpan Pojista ja vei näin ollen tiukasti molemmat joukkueiden kohtaamisista runkosarjassa.

29.12.2025 20:50 Miesten I divisioona A

Miesten I divisioona A - Kevätkauden ennakko

Miesten I divisioonan A palaa joulutauolta tilanteessa, jossa sarjan kärki on selkeytynyt, mutta useat ratkaisevat taistelut ovat vasta alkamassa. Kevätkaudella panoksena ovat pääsy pudotuspeleihin ja kotietu siellä sekä sarjapaikan säilyttäminen. Syyskausi enteilee tiukkoja otteluita ja jännittävää loppuhuipennusta.

22.12.2025 20:37 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 51

Aikuisten divarit jäivät joulutauolle derbyjen merkeissä. Miesten I divisioona B:ssa Turun seudun derbyssä Kaarina vei voiton lähes 800 katsojan edessä. Miesten I divisioona A:ssa HNMKY oli vahvempi loppuhetkillä HBA:ta vastaan. Naisten I divisioonassa EBT II lähtee joulutauolle tappiottomana.

Näytä lisää vastaavia