27.4.2020 09:22 Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut Karhu Basket on solminut 1+1-mallisen jatkosopimuksen Mikael Laihosen kanssa.
26-vuotias Laihonen teki päättyneellä kaudella läpimurron Korisliigassa. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
202-senttinen Mikael Laihonen pelasi kuluneella Korisliiga-kaudella 36 ottelussa runsaat 14 minuuttia. Pisteitä syntyi 6,1 ottelua kohden ja levypalloja 2,7. Laihonen oli kauhajokilaisseurassa voittamassa Suomen mestaruutta keväällä 2019.
Laihonen on Raision Palloseuran kasvatti. Ennen siirtymistä Kauhajoelle kesällä 2018, hän pelasi divari A:ssa Kristika Turussa. Ensimmäisellä Korisliiga-kaudella 2018-19 Laihonen pelasi 38 ottelussa hieman päälle yhdeksän minuuttia per ottelua 2,9 pisteen ja 1,8 levypallon ottelukohtaisella keskiarvolla.
– Mikael on harjoitellut koko kahden vuoden ajan erittäin määrätietoisesti ja toimintaa läheltä nähneenä voin rehellisesti todeta, että viime kauden esiinmarssi ei tullut kovinkaan suurena yllätyksenä, Karhu Basketin päävalmentaja Janne Koskimies sanoo seuran tiedotteessa.
– Esimerkiksi se draivi, millä hän aloitti kuntoutuksen ja harjoittelun heti finaalien jälkeen tehdyn pienen polvioperaation jälkeen, oli valmentajallekin motivoivaa seurattavaa. On aina hienoa nähdä, kun urheilijalle on syntynyt ymmärrys siitä, ettei vastuuta omasta kehittymisestään ja urastaan ei voi ulkoistaa kenellekään muulle.
– Mikael on valmis astumaan rotaatiopelaajasta taas seuraavalle tasolle isomman vastuun kantajaksi. Pelin suuntausta katsoessa isossa päässä on atleettisten pick and roll –donkkaajien lisäksi koko ajan enemmän korkean syöttö- ja heittotaidon omaavia pelaajia. Näen Mikaelilla olevan edellytyksiä monipuolistaa peliään huomattavasti, Koskimies kertoo.
Laihosen sopimus käsittää kauden 2020-21 sekä molemminpuolisen option kaudesta 2021-22.
Karhu Basketilla on nyt voimassa olevat pelaajasopimuksen ensi kaudelle Mikael Laihosen, Eero Innamaan, Thomas Vehmasen, Okko Järven ja Bojan Sarcevicin kanssa. Valmennuksesta vastaavat ensi kaudella Janne Koskimies ja Janne Hänninen.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Tampereen Pyrintö ja Erik Muhonen ovat tehneet sopimuksen kaudeksi 2025-2026. Sopimus sisältää option kaudesta 2026-2027.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Tampereen Pyrintö ja Topias Jokela ovat solmineet sopimuksen tulevasta kaudesta 2025–2026. Sopimukseen sisältyy myös optio seuraavasta kaudesta.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää viidennen tuotantokauden paras jakso.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.
Kevään tuore pronssijoukkue Salon Vilpas on solminut vuoden jatkosopimuksen sentteri Luukas Vaaran kanssa. 207-senttinen Vaara aloittaa näin kolmannen kautensa Vilppaan paidassa.
Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.