Liiganousijat Kauhajoki ja Salo vahvistivat rivejään

13.10.2009 Korisliigan nousijajoukkueet Kauhajoen Karhu ja Salon Vilpas ovat tehneet muutoksia kokoonpanoihinsa. Kauhajoki on hankkinut sijaisen loukkaantuneelle Maurice Hortonille, kun Vilpas puolestaan on kiinnittänyt riveihinsä Lawrence Hammin korvaamaan Antonio McMillionin.

Pussihukkia ja Loimaan Korikonkareita viime kaudella miesten I divisioonassa edustanut Anthony Davis on kiinnitetty Kauhajoelle "sairaslomasijaiseksi". Kuva: Francois Perthuis.

Maurice Hortonin lievä reisivamma on parantumassa. Kauhajoen Karhun taustaryhmä päätti kuitenkin, että joukkueen ei pidä antaa tasoitusta kilpailijoilleen ja palkkasi Hortonin sijaiseksi Anthony Davisin.

188-senttinen ja 26-vuotias Davis on tuttu viime vuoden divaripeleistä Loimaan Korikonkarien riveistä. Ennen Loimaalle siirtymistään Davis pelasi Vantaan Pussihukissa ennen seuran toiminnan loppumista.

Davis kirjautti Loimaalla 19 ottelussa keskimäärin 20,1 pistettä, 5,1 levypalloa, 4,8 syöttöä ja 2,4 riistoa. Kauhajoella Davis pelaa viikkokohtaisella sopimuksella.

– Oli etukäteen tiedossa, että materiaalimme ei kärsi kovin paljon loukkaantumisia ja nyt kun niitä on tullut enemmän kuin tarpeeksi, olemme jääneet vähän keveiksi. Liiga on sen verran kovatasoinen sarja, että meillä ei ole tosiaankaan ole varaa antaa näin paljoa etumatkaa kilpailijoillemme, perusteli Kauhajoen päävalmentaja Greg Gibson tuuraajan hankkimista.

Hamm tuomaan kokoa

Salon Vilpas on puolestaan tehnyt sopimuksen amerikkalaisen Lawrence Hammin kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että neljä liigaottelua Vilppaan paidassa pelannut Antonio McMillion saa lähteä uuden työnantajan hakuun. Vaihtoon ei liity suurta dramatiikkaa. Kyse on pelkästään lisäsenteistä.

- 15,0 pisteen ja 7,3 levypallon keskiarvoilla pelannut Antonio McMillion ei ole pelannut huonosti. Tarvitsemme vaan XL-kokoisen pelaajan. Hamm on kymmenisen senttiä McMillionia (193 cm) kookkaampi, ja tulee varmasti helpottamaan ainoan ison miehemme Darryl Doran pelaamista, kertoo Vilppaan puheenjohtaja Keijo Poutiainen.

201-senttinen Hamm on jo kolmen vuoden ajan Eurooppaa nähnyt laituri. Towsonin yliopiston kasvatti pelasi kaksi kautta Hollannin pääsarjassa ja viime kaudella hän edusti Tshekin pääsarjassa USK Prahaa 13,5 pisteen ja 5,9 levypallon keskiarvoilla.

Sarjanousija Vilpas on aloittanut sarjan yhdellä voitolla ja kolmella tappiolla. Kauhajoella on puolestaan voittotili vielä avaamatta.

Molemmat liiganousijat pelaavat keskiviikon (14.10.) Korisliiga-kierroksella kotonaan. Salon Vilpas isännöi Torpan Poikia, kun Kauhajoen vieraaksi saapuu puolestaan KTP-Basket Kotkasta.

Asiat

 
30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

Näytä lisää vastaavia