2.10.2020 09:52 23-vuotiaan ja 186-senttisen EBT-kasvatin sopimus kattaa alkavan kauden 2020-21. Viime kaudella Eräkangas oli yksi sarjan parhaista kotimaisista korintekijöistä. Seura solmi sopimuksen 16-vuotiaan Kiia Mäntylän kanssa.

Viime kaudella 2019-20 Eräkankaan ottelukohtaiset keskiarvot naisten Korisliigassa olivat 13,3 pistettä, 2,5 levypalloa ja 1,8 syöttöä. Kyseinen pistekeskiarvo oli suomalaisista pelaajista sarjan kolmanneksi korkein, edessään vain Awak Kuier ja Taru Tuukkanen.
- Lotta on heittäjänä merkattu pelaaja ja pystyy tekemään koreja kaikilta etäisyyksiltä. Korintekijänä on edelleen tilaa kehittymiselle, monipuolisuuden ja tehokkuuden kautta, mutta isommat askeleet pelaajana kehittymisessä tapahtuvat seuraavaksi pelin muilla osa-alueilla. Joukkue on valinnut Lotan kapteeniksemme joten hän kantaa vastuuta myös sillä osa-alueella, kertoo päävalmentaja Niko Hellman seuran tiedotteessa.
Eräkangas on pelannut naisten Korisliigassa viiden kauden aikana 114 ottelua, joissa hän on viimeistellyt 9,2 pistettä ottelua kohden. Kauden 2018-19 päätteeksi hänet valittiin naisten Korisliigan vuoden parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi. Vuoden tulokas -palkinnon hän pokkasi keväällä 2016.
- Ilo edelleen jatkaa omassa kasvattajaseurassa ja yhdessä kehittyä tuttujen pelaajien kanssa. Edessä on varmasti mielenkiintoinen ja totutusta poikkeava kausi. Nälkä on varmasti kaikilla kova, kun pelien jatkumista on saatu odottaa normaalia pidempään, Eräkangas avaa.
Espoo Basket Team on solminut vuoden mittaisen sopimuksen myös toisen oman kasvattinsa kanssa, kun 16-vuotias Kiia Mäntylä liittyy naisten joukkueeseen. Viime kaudella Mäntylä pelasi U16- ja U19-joukkueiden lisäksi EBT:n kakkosjoukkueessa naisten I divisioonaa 14,1 pisteen ja 7,1 levypallon keskiarvoilla. Hän on pelannut 21 nuorten maaottelua 7,6 pisteen keskiarvolla.
Naisten Korisliiga käynnistyy 8.10.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolme ottelua. Illan voittajia olivat PeKa, EBT ja Pyrintö.
Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu. Kouvolassa pelattu kamppailu eteni jatkoajalle, jonka päätteeksi ToPo vei sarjapisteet lukemin 84–75.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi on valittu Vimpelin Vedon Sara Puckett.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittoihin ylsivät ViVe, PeKa ja ToPo.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi kotonaan BC Nokian. Ottelu päättyi emäntien voittoon 76-49.
Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi joulukuussa valittiin Vimpelin Vedon Jeanae Terry. Hänen johdollaan Veto oli loppuvuodesta sarjan kuumin joukkue, ja hyvä vire on jatkunut myös tämän vuoden puolella.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme tiukkaa ottelua. Sarjapisteitä keräsivät EBT, ViVe sekä Pyrintö.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky voitti kotikentällään Kouvottaret. Ottelu päätttyi emäntien voittoon 83-54.
Magdalene Agyei palaa ToPon naisten Korisliigajoukkueen vahvuuteen. Klaukkalan Namikan kasvatti edusti Torpan Poikia kuuden peräkkäisen kauden ajan kaudesta 2019–2020 lähtien, ja kuului joukkueen keskeisiin pelaajiin koko ajanjakson.
Naisten Korisliigan sunnuntain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kävi hakemassa vieraspisteet Hongan kustannuksella. Ottelu päättyi vieraille 97-63.