3.9.2012 Korisliiga-kauteen 2012/13 valmistautuva Lappeenrannan NMKY on kiinnittänyt vahvuuteensa kaksi omaa kasvattiaan, 20-vuotiaat Anton Kankaanpään ja Miki Puittisen. Pasi Riihelän jatko joukkueessa on toistaiseksi auki.
193-senttinen Kankaanpää pelasi LrNMKY:n riveissä viime kaudella, 192-senttiselle Puittiselle tuleva kausi tulee olemaan ensimmäinen Korisliigassa.
Päävalmentajana toisen kautensa aloittava Lassi Tuovi näkee joukkueensa lähtökohdat edellisvuoden kaltaisina. Kokeneempaan päähän joukkue on saanut liigajyrä Clifton Jonesin sekä ToPon ex-kapteenin Antti ”Jumppa” Niskasen. Uutta tulemista liigapeleissä hakevat I divisioonan parhaimmistoa ollut Tuomas Viertola sekä FoKoPon kanssa liiganousua juhlinut Joel Heinikoski.
– Kasassa on nuori joukkue, jota kokenut Jones täydentää loistavasti. Heitämme rohkeasti vastuuta omille kasvateillemme, mutta samalla odotan näiden hankintojemme ottavan Cliftonin johdolla isoa roolia, Tuovi toteaa.
Sanomalehti Etelä-Saimaa uutisoi alkuviikosta Pasi Riihelän jättäytyvän Korisliigan peleistä toistaiseksi sivuun. Riihelän päätöksestä huolimatta LrNMKY ei etsi aktiivisesti vahvistuksia kotimaiseen miehistöönsä ennen kauden alkua.
– Pidämme silmät auki tilanteen suhteen. Meillä jää Pasin päätöksen myötä pelivaraa, mikäli mielenkiintoisia valintoja syksyn aikana ilmenee. Numero yhdeksää ei tulla kokoonpanossa täyttämään kenenkään muun toimesta ja tilanne katsotaan kauden aikana uudestaan, mikäli Pasi ilmaisee kiinnostuksensa ja mahdollisuutensa palata kentille, Tuovi jatkaa.
LrNMKYn sopimuspelaajat kaudelle 2012/13 ovat Matthew Gibson, Clifton Jones, Anttoni Tapio, Henri Välimaa, Tuomas Viertola, Joel Heinikoski, Antti Niskanen, Anton Kankaanpää sekä Miki Puittinen. Joukkuetta valmentaa Lassi Tuovi apunaan Juha Sten.
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.