Maailman toiseksi paras Äänekoskella

25.11.2002 Äänekosken Liikuntatalolla nähdään tiistaina 26.11. sikermä suoraan maailman huipulta, kun Suomen naisten koripallomaajoukkueen vieraaksi saapuu EM-karsintojen päätösotteluun Venäjä. Itänaapurit saavuttivat syyskuussa Kiinassa pelatuissa kisoissa MM-hopeaa. Koko maailmassa Venäjää paremmaksi osoittautui ainoastaan Yhdysvallat, joka vei kirkkaimmat mitalit voitettuaan finaalin lukemin 79-74.

Suomeen suoraan Unkarista saapuneesta Venäjän joukkueen kymmeniköstä peräti yhdeksän oli voittamassa MM-hopeaa. Joukkueen ehdoton tähti on 192-senttinen Jelena Baranova, joka suuresta koostaan huolimatta on liikkuva yleispelaaja. 30-vuotias Baranova on urallaan pelannut 109 WNBA-ottelua Utahin ja Miamin joukkueissa. Hänet on valittu Euroopan parhaaksi naiskoripalloilijaksi vuonna 1998. Syyskuussa pelatuissa MM-kisoissa Baranova oli korintekijätilaston kakkonen (keskiarvo 18,1) ja levypallotilaston ykkönen (11,0). Tilillään hänellä on arvokisojen korkeimmilta tasoilta olympiakultaa (IVY 1992) sekä kaksi MM-hopeaa (1998 ja 2002).

Venäjä on jo varmistanut EM-karsintalohko B:n voiton ja samalla paikkansa vuoden 2003 EM-lopputurnauksessa. Unkarissa Venäjä oli yllättävänkin tiukoilla voittaen niukasti 56-53. Suomen ulottuvilta EM-kisapaikka on jo karannut, joten Suomi pääsee paineettomassa tilassa haastamaan Venäjän.

Suomi ja Venäjä ovat kohdanneet aiemmin kolme kertaa. Jokaisella kerralla Venäjä on vetänyt pidemmän korren. EM-karsinnan ensimmäisessä ottelussa vuosi sitten Suomi kärsi Vologdassa 52-82-tappion. Venäjän edeltäjää Neuvostoliittoa vastaan suomalaismenestys jäi yhtä laihaksi – viisi ottelua ja viisi tappiota.

- Venäjä ei paljoa esittelyjä kaipaa. Vastustaja pahimmasta päästä. Vaikka meillä ei enää mahdollisuuksia kisapaikkaan olekaan, ylpeydestä silti pelataan. Maajoukkueen päätavoite on jo pidemmän aikaa ollut selviytyminen vuoden 2005 EM-kisoihin ja jokainen kova ottelu palvelee meitä sen tavoitteen saavuttamisessa. Joukkueelta vaaditaan nyt ja tulevaisuudessa nöyryyttä ja kovaa työtä yhtenäisenä ryhmänä, peräänkuulutti maajoukkueen päävalmentaja Risto Piipari.

Vasta toinen maaottelu Äänekoskella

Äänekoskella pelattava Venäjä-ottelu on monellakin tavalla harvinaista herkkua. Sen lisäksi, että Venäjän kaltaisia huippumaita harvoin Suomen kamaralla nähdään, on maaottelu naisten tasolla vasta toinen Äänekoskella. Aiemmin Äänekoskella on pelattu vain naisten maaottelu Suomi-Saksa vuonna 1998.

Äänekoskelaisyleisölle Suomen kokoonpano on varmasti mieluinen, sillä Suomi-paidan vetää tiistaina ylleen peräti neljä Äänekosken Huiman SM-joukkueen pelaajaa. Kolmikko Minna Myllylä-Sari Puranen-Sanna Puskala on pelannut aiemmissakin EM-karsintaotteluissa, mutta Minna Hartikalle ottelu on ensimmäinen.

Asiat

 
3.4.2024 15:49 Susi All Star

Muistutus: SUSI All Stars -leirityksen ilmoittautuminen 2010–2011 syntyneille pelaajille auki 21.4. asti

Koripalloliiton maajoukkueohjelman eli Suden polun ensimmäinen askel, SUSI All Stars -leiritys, käynnistyy taas kesäkuussa. Seuravalmentajat vastaavat vuosina 2010–2011 syntyneiden pelaajiensa ilmoittamisesta leiritykseen 21.4.2024 mennessä.

26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

12.4.2022 09:54 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

21.1.2020 11:17 Maajoukkue

MU15-maajoukkueen leirille kutsutut pelaajat

Suomen Koripalloliitto on kutsunut nuoria koripalloilijoita Suomen alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen leirille Kisakallion Susi Training Centeriin 20.-23.2.2020.

3.9.2019 12:52 Maajoukkue

Oletko kiinnostunut nuorten maajoukkueiden valmennus- tai tukitehtävistä?

Suomen Koripalloliitto hakee asiantuntevia osaajia nuorten maajoukkuetoimintaan. Haku koskee niin valmentaja- kuin tukitehtäviä.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

Näytä lisää vastaavia