Marraskuun Valopilkku Kym Royster: ’’Meillä on joukkueessa ratkaisijoita joka pelipaikalle’’

30.12.2021 17:13 Kauden suurimpana yllättäjänä voidaan pitää Vimpelin Vetoa, joka on sarjassa toisella sijalla. Joukkueen pelaajat ovat myös napanneet henkilökohtaisia palkintoja, kun kaikki kauden Valopilkku palkinnot ovat menneet Vimpeliläisille. Tällä kertaa haastattelussa Kym Royster.

Kym Royster johtaa sarjan korintekotilastoa. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

24-vuotias sentteri pelaa ensimmäistä kauttaan Suomessa. Hän johtaa sarjan korintekotilastoa. Syyskauden keskiarvoiksi merkittiin 23,4 pistettä ja 10,4 levypalloa. Teholukemaksi hän tilastoi 22,5. Royster ei ole otteisiinsa kuitenkaan täysin tyytyväinen.

- Antaisin alkukaudesta itselleni kouluarvosanan kuusi. Parannettavaa löytyy varsinkin puolustuspelaamisessa, hän pohtii.

Pelaajan mukaan hän on onnistunut olemaan uhka niin korin alla kuin kolmen pisteen kaaren takanakin. Se on tuottanut vastustajille päänvaivaa.

- Olen pystynyt tekemään pisteitä monipuolisesti. Haluan kuitenkin parantaa keskimatkan heittopeliäni ja heittojani kuljetuksesta.

Vimpelin Veto on kerännyt kaudella jo kymmenen voittoa. Erityisen vahva se on ollut kotikentällään. Siihenkin on selkeä syy.

- Meillä on joukkueessa ratkaisijoita joka pelipaikalla. Se tekee meistä hyvän joukkueen, Royster sanoo.

Amerikkalaispelaaja pelasi viimekauden Tsekin liigassa. Hänen mukaansa Naisten Korisliiga on kovatasoinen sarja.

- Naisten Korisliiga on todella kilpailullinen sarja. Jokaisesta joukkueesta löytyy paljon taitavia pelaajia.

Ennen saapumistaan Suomeen Royster ei juurikaan tiennyt Suomesta muuta kuin, että maa ja sen luonto ovat kauniita. Talvikuukaudet ovat olleet hieman haastavia.

- Yllätyin siitä kuinka nopeasti täällä tulee pimeää. Koitan edelleen totutella siihen, mutta muuten mikään ei ole yllättänyt.

Naisten Korisliiga on tällä hetkellä joulutauolla, mutta pelit jatkuvat 5.1.

Henkilöt

 
21.4.2025 20:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut nousi voittoon ja tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigassa pelattiin toinen finaali. PeKa oli kotikentällään vahvempi 74-57 ja tasoitti otteluvoitot 1-1:een.

18.4.2025 20:35 Naisten Korisliiga

ToPo vei tiukan avausfinaalin - EBT:lle pronssimitalit

ToPo otti komennon finaaleissa, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen PeKa:n. Sarjassa jaettiin myös ensimmäiset mitalit, kun EBT kaatoi Hongan pronssiottelussa.

17.4.2025 23:09 Naisten I divisioona

Naiskoriksen superperjantai tarjoilee kolme huippuottelua

Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.

17.4.2025 14:10 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa vastakkain finaalissa kolmatta vuotta putkeen – finaalisarja käynnistyy perjantaina

Naisten Korisliigan finaalit alkavat pitkänäperjantaina. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Hallitseva Suomen mestari ToPo metsästää toista mestaruuttaan, kun PeKa taas tavoittelee jo peräti yhdeksättä mestaruuttaan.

11.4.2025 20:15 Naisten Korisliiga

PeKa ja ToPo taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan toinenkin välieräsarja ratkesi suoraan kolmessa ottelussa. PeKa kaatoi kolmannessa ottelussa EBT:n selvästi 96-70 ja eteni finaaleihin.

10.4.2025 21:01 Naisten Korisliiga

ToPo:n finaaliputkelle jatkoa

Naisten Korisliigassa ensimmäinen finaalijoukkue on selvillä. Mestaruutta puolustava ToPo selvitti tiensä finaalin otteluvoitoin 3-0. Kolmas ottelu päättyi Helsingissä emäntien voittoon 70-53.

8.4.2025 20:25 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigassa pelattiin välierien toiset ottelut. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissa 2-0 johtoon.

7.4.2025 12:45 Naisten Korisliiga

EBT:n Erika Mace naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun valinta on Espoo Basket Teamin Erika Mace.

6.4.2025 21:05 Naisten Korisliiga

Tyson-Thomas johdatti ToPo:n voittoon

Naisten Korisliigan toinen välieräsarja käynnistyi Helsingissä. ToPo siirtyi ottelusarjassa johtoon, kun se vei ottelun 93-86.

5.4.2025 19:02 Naisten Korisliiga

PeKa selvisi EBT:n kiristä ja siirtyi välierissä johtoon

Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräsarja käynnistyi Peli-Karhujen voitolla. Kotkalaisjoukkue puolusti kotikenttää onnistuneesti 81-77.

Näytä lisää vastaavia