Milton Jennings vahvistaa ToPoa

15.8.2017 206-senttinen amerikkalaishyökkääjä Milton Jennings liittyy ToPon I Divisioona A -joukkueeseen.

 

Amerikkalainen Milton Jennings liittyy Torpan Poikien vahvuuteen. Jenningsin neljän vuoden yliopistoura Clemsonin yliopistossa oli nousujohteinen. Kaksi viimeistä kautta hän oli aloitusviisikossa. Miehen viimeisen kauden tilastot olivat 10,2 pistettä ja 6,5 levypalloa ottelua kohden kivikovassa ACC-konferenssissa.

Jennings oli jo lukiojoukkueessaan lupaava pelaaja. Hän oli mukana lukioiden McDonald’s All American All Star -joukkueessa, jossa pelasivat tuolloin muiden muassa NBA-pelaajat DeMarcus Cousins, Derrick Favors ja Lance Stephenson.
 

Jennings ja ToPon toinen jenkki LD Williams ovat pelanneet samassa College-konferenssissa ja tuntevat toisensa niiltä ajoilta.
– Tunnen LD:n ja uskon että pystymme auttamaan joukkuetta nousemaan uudelle tasolle. Olen kuullut ystäviltäni pelkkää hyvää Suomesta ja olen innoissani! Joukkueen tavoitteena on divarin mestaruus ja se oli iso osa päätöstäni lähteä ToPoon, Jennings kertoo seuran tiedotteessa.

Yliopiston jälkeen Jennings on pelannut Italian Serie A2:ssa (12,5 pistettä / 7,7 levypalloa) ja viime kaudella Sveitsin pääsarjassa (12 / 9,1). ToPon valmentaja Pekka Konttinen pitää Jenningsiä monipuolisena löytönä.
– Miltonin monipuolisuus yhdistettynä koripalloilijan antropometriaan hakee vertaistaan. Sain myös Sveitsin valmentajalta erinomaista palautetta hänen motivaatiostaan ja työmoraalistaan. Palaset ovat nyt kohdillaan ja voimme alkaa toden teolla valmistautumaan kauteen.

Henkilöt

 
20.10.2025 20:00 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 42

Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.

13.10.2025 22:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 41

Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

8.10.2025 17:20 Miesten I divisioona A

Aikuisten I divisioonat käynnistyvät torstaina

Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.

20.8.2025 15:00 Miesten I divisioona A

I divisioonien sarjaohjelmat julkaistu

I divisioonat pyörähtävät käyntiin lokakuun alkupuolella. Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

16.4.2025 22:27 Miesten I divisioona A

Lahti vei divisioona A:n ensimmäisen finaalin – PeU-Basket finaaleihin divisioona B:ssä

Miesten I divisioona A:n finaalit käynnistyivät tänään Luhta Areenalla, jossa Lahti Basketball voitti ensimmäisen loppuottelun 1187 katsojan edessä. Miesten I divisioona B:ssä puolestaan varmistui toinenkin finalisti, kun PeU-Basket eteni loppuotteluihin.

9.4.2025 22:17 Miesten I divisioona A

Lahti Basketball pudotti Huiman ja eteni divisioona A:n finaaleihin – PeU-Basket välieriin divisioona B:ssä

Miesten I divisioona A:ssa Lahti Basketball eteni finaaleihin voittamalla välieräsarjan Äänekosken Huimaa vastaan otteluvoitoin 3–0. Miesten I divisioona B:ssä PeU-Basket taas eteni välieriin voitettuaan KTP:n ratkaisevassa kolmannessa osaottelussa.

8.4.2025 21:24 Miesten I divisioona A

JBA finaaleihin divisioona A:ssa – PuHu tasoitti Turun kanssa divisioona B:ssä

Miesten I divisioona A:ssa Jyväskylä Basketball Academy eteni finaaleihin voittamalla Kipinä Basketin suoraan otteluvoitoin 3–0. Miesten I divisioona B:ssä taas PuHu Juniorit tasoitti puolivälieräsarjan Turun NMKY:tä vastaan tilanteeseen 1–1.

Näytä lisää vastaavia