25.4.2009 Namika Lahti eteni neljäntenä joukkueena Korisliigan välieriin, kun se haki lauantaina puolivälieräsarjan ratkaisseen kolmannen voiton Uudestakaupungista. Korihait kaatui kotisalissaan pistein 64-74 (36-30).
Ottelusarjan 3-1 -voiton vienyt Namika Lahti kohtaa keskiviikkona alkavissa välierissä Espoon Hongan. Toisen otteluparin muodostavat Joensuun Kataja ja Tampereen Pyrintö.
Lahtelaiset johtivat pitkään kahta ensimmäistä neljännestä, mutta Korihait pääsi taukojohtoon vietyään toisen neljänneksen lopun puhtaasti 11-0.
Namika palasi johtoon kolmannen jakson alussa eikä enää luovuttanut etuaan. Korihaiden kiri ei kantanut päätösjaksolla viittä pistettä lähemmäs.
- Tämä oli hurja taistelu ja hieno ottelusarja. Korihait oli kääntää pelin edukseen paikkapuolustuksellaan, mutta siinä vaiheessa Jason Conley nousi meiltä esiin kovilla ratkaisuillaan. Meillä taisi olla hieman leveämpi pelaajamateriaali, arvioi ratkaisua Namika Lahden valmentaja Sami Toiviainen.
Ray Nixon heitti voittajille 24 pistettä ja Conley 17. Vesa Mäkäläinen uurasti 16 pistettä ja 11 levypalloa.
Korihaista Jussi Kumpulainen keräsi 19 pistettä ja 15 levypalloa. Alain Laroche teki 17 ja Mark Zoller 13 pistettä.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.
Miesten I divisioona A:n kauden huipennus käynnistyy torstaina, kun pudotuspelit käynnistyvät kolmella ottelulla. Runkosarjan ykkönen ACO Basket lähtee mestaruusjahtiin selkeän ennakkosuosikin paineet niskassaan, mutta niskaan hengittävät muun muassa hyökkäysvoimainen Kipinä Basket ja tarkkakätinen Karkkila.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.
Vauhdikasta 3x3 -korista pääsee pelaamaan ympäri Suomea erilaisissa tapahtumissa. SM-kiertue 2026 starttaa Helsingin Triplassa 23. toukokuuta.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.
Susijengi pääsee seitsemännen kerran peräkkäin täyden kotiyleisön eteen, kun joukkue kohtaa seuraavaksi Unkarin MM-karsinnassa Veikkaus Arenalla Helsingissä 3. heinäkuuta.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).