30.5.2014 Korisliigan 2000-luvun menestyksekkäimpiin joukkueisiin kuuluva Namika Lappeenranta hakee kaudeksi 2014/15 paikkaa miesten Divari A:sta uuden päävalmentajansa Juha Stenin johdolla. Liittohallituksen aiemman päätöksen mukaisesti Korisliigaa ei täydennetä Namikan luopuessa, vaan liiga pelataan 11 joukkueen nelinkertaisena sarjana.

Juha Sten valmentaa Namika Lappeenrantaa kaudella 2014/15. Kuva: Tytti Nuoramo.
Vuosina 2004 ja 2005 Korisliigan mestaruuksia juhlinut Namika kertoo tiedotteessaan hakevansa tukevampaa pohjaa tulevaisuuden toiminnalleen sarjaporrasta alempaa. Suurin syy on epävarmuus Korisliiga-tasoisen budjetin kasaamisen onnistumisesta ensi kaudeksi.
- Totta kai tämä on tietynlainen pettymys pitkän ja menestyksekkään Korisliiga-taipaleen jälkeen, mutta tämä ei ole loppu, vaan uuden alku, seuran uusi puheenjohtaja Pasi Riihelä kommentoi seuran tiedotteessa.
- Tulevalle kaudelle rakennamme Namikan edustusjoukkueen niin, että toiminta on urheilullisesti mielenkiintoista ja myös taloudellisesti tasapainossa.
Viimeiset kaksi kautta Lassi Tuovin apuvalmentajana Namikassa toiminut entinen maajoukkuepelaaja Juha Sten, 30, on Namikan ensi kauden päävalmentaja. Sten tunnettiin pelikentillä räiskyvästä ja periksiantamattomasta pelityylistään, ja samaa hän toivoo ensi kauden joukkueeltakin.
- Haluan Namikan olevan ensi kaudella yhtenäinen ja taisteleva joukkue, jota vastaan on inhottava pelata. Tämä on loistava paikka nuorille pelaajillemme saada vastuuta ja näyttää tasonsa. Divari on hyvä sarja ja tarkoituksenamme on kasvattaa näistä omista nuorista jätkistämme hyviä Korisliiga-tason pelaajia.
Namikalla on sopimukset ensi kaudesta Lasse Aavamäen (211 cm/31 v), Juho Hietasen (200/23), Timi Puittisen (193/19), Vili Kaijansinkon (194/24), Teemu Turusen (187/20) ja Olli Kaijansinkon (189/19) kanssa. Stenin apuna valmennusryhmässä jatkaa Tommi Koskinen.
Kaikki kauden 2014/15 sarjapaikat käsittelee Koripalloliiton liittohallitus 12. kesäkuuta. Korisliiga pelataan liittohallituksen aiemman päätöksen mukaisesti vähintään 10 ja enintään 12 joukkueen nelinkertaisena sarjana. Kyseisen päätöksen mukaisesti sarjaa ei täydennetä Namika Lappeenrannan luopumisen myötä, vaan sarja pelataan 11 joukkueen voimin.
Oulu kärsi ensimmäisen tappionsa miesten I divisioona A:ssa ja Kipinä Basket oli vahvempi Äänekosken paikallisderbyssä. Pyrintö Akatemia jatkaa tappiottomana naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona B:ssa Pantterit jatkaa vahvaa alkukautta Aaron Ekweren johdolla.
Naisten divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssa ennakkosuosikit pitivät pintansa. Miesten I divisioona A:ssa Lappeenrannan NMKY otti kauden avausvoittonsa ACO Basketin jatkaessa tappiottomana.
Miesten I divisioona A:ssa nähtiin jännittäviä ratkaisuhetkiä ympäri Suomea, kun taas miesten I divisioona B:ssa juhlittiin pisteillä murskavoittojen muodossa. Naisten I divisioonan ainoassa ottelussa ennakkosuosikki Leppävaaran Pyrintö piti pintansa.
Naisten I divisioonassa EBT II hallitsi Espoon paikallisottelua suvereenisti ja jatkaa tappiottomana. Myös Puhuttaret nappasi tärkeän kotivoiton jännittävässä yhden pisteen trillerissä Panttereita vastaan. Miesten I divisioona B:ssa sukat heiluivat tiuhaan, kun useampi ottelu venyi yli sadan pisteen. Miesten I divisioona A:ssa Äänekosken Huima nappasi avausvoittonsa.
Viisi joukkuetta jatkaa lokakuun jälkeen puhtaalla pelillä aikuisten divisioonissa. Naisissa kärkipaikan ovat vallanneet Leppävaaran Pyrintö ja Pyrintö Akatemia. Miesten I divisioona B:ssa Ura Basket on ainoa tappioton joukkue, kun taas divisioona A:ssa ACO Basket ja Kipinä Basket jatkavat vielä puhtaalla pelillä.
Divariviikko tarjosi jännitystä kaikilla rintamilla. Naisten puolella Hyvinkään Ponteva haastoi JBA:n ja Namika taipui niukasti Lemkemille. Miesten I divisioona A:ssa nähtiin vierasvoittojen viikko. Miesten I divisioona B:ssa Hyvinkään Ponteva vastasi kierroksen yllätyksestä.
Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.
Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.