Olimpijan Euroliiga-kausi päättyi tappioon, Sulejmanovic nosti avauspisteensä

13.12.2012 Euroliigan alkulohko A:n viimeisessä kotiottelussaan BC Himkin kukistanut Olimpija Ljubljana oli torstai-iltana täysi vastaantulija, kun Real Madrid jyräsi kotikentällään lohkovoittoon pistein 91–60 (48–27). Ottelussa tehtiin myös kotimaista koripallohistoriaa, kun vasta 17-vuotias Emir Sulejmanovic avasi pistetilinsä vasta kuudentena Euroliigan suomalaispelaajana kautta aikain.

Emir Sulejmanovic nosti Euroliigan avauspisteensä Madridissa torstai-iltana. Kuva: Francois Perthuis.

Peli oli käytännössä taputeltu jo toisen kymmenminuuttisen puoleenväliin mennessä. Olimpija roikkui avausjakson lopussa vielä seitsemän pisteen päässä, mutta Real veti heti toisen jakson alussa minuutin jakson 7-0 Felipe Reyesin ja Sergio Llullin koreilla.

 

Realin tiivistettyä puolustustaan tuli Olimpija ensiksi pelinrakennuksessaan hätäiseksi ja sitten ylivarovaiseksi, ja madridilaiset karauttivat johtonsa alta aikayksikön yli 20 pisteen. Tauolle lähdettiin Realin 48–27-johdossa, ja toisella puoliajalla kummankin joukkueen valmentajat saivat tilaisuuden antaa kiitettävästi peliaikaa koko miehistölleen.

 

Realin avainpelaajista esimerkiksi Rudy Fernandez pelasi vain 12 minuuttia ja Marcus Slaughter 11 minuuttia, kun taas aiemmin vähille minuuteille jääneistä pelaajista Rafael Hettsheimer ja Guillermo Hernangomez huhkivat kumpikin lähemmäs kymmenen minuuttia.

 

Olimpijan päävalmentaja Saso Filipovski puolestaan antoi arvokkaita minuutteja 204-senttiselle, 17-vuotiaalle kaarinalaisen Ura Basketin kasvatille Emir Sulejmanovicille, joka pelasi ennakkoluulottomat seitsemän minuuttia nostaen ainoan kakkosensa koriin ja noukkien kaksi levypalloa. Sasu Salin jäi puolestaan 25 peliminuutissaan vaille heittopaikkoja, mutta jakoi kolme korisyöttöä ja riisti pallon neljä kertaa.

 

Sulejmanovicista tuli näin kaikkien aikojen kuudes peliminuuteille ja pisteille päässyt suomalaispelaaja. Euroliigaa pelaavat tällä kaudella Salinin ja Sulejmanovicin lisäksi torstain kierrokselta aivotärähdyksen johdossa sivusta ollut Teemu Rannikko sekä BC Himkin Petteri Koponen. Aiempina vuosina Suomea ovat Euroliigassa edustaneet Hanno Möttölä ja Jukka Matinen.

 

Olimpija voitti kymmenestä Euroliigan ottelustaan kolme. Sasu Salin urakoi keskimäärin 21,9 minuuttia ottelua kohden 5,7 pisteen, 2,4 levypallon, 1,1 syötön ja 1,1 riiston keskiarvoilla. Teemu Rannikolle merkittiin yhdeksän ottelua 17,5 minuutin, 2,8 pisteen sekä 2,2 syötön keskiarvoilla.

 

Real Madrid – Union Olimpija Ljubljana 91–60 (22–15, 48–27, 68–46)
Real:
Jaycee Carroll 17/7, Sergio Llull 14/1/6 syöttöä, Mirza Begic 11/4.
Olimpija: Aron Baynes 13/8.
S.Salin:
Aloitusviisikossa, Minuutit 25, Pisteet 0 (3p 0-2), Levypallot 1, Syötöt 3, Riistot 4.
E.Sulejmanovic:
Minuutit 7, Pisteet 2 (2p 1-1), Levypallot 2.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
25.10.2025 08:34 NBA

Kings kaatoi kalkkiviivoilla Jazzin – Markkanen säkitti 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraskentällä Sacramento Kingsille 105-104, kun Domantas Sabonis nosti hyökkäyslevypallon kautta loppulukemat kuusi sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen heitti Jazzille 33 pistettä.

23.10.2025 10:36 NBA

Jazz myllytti 129 pisteellä Clippersin kumoon – Markkanen monipuolisella pelipäällä

Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.

21.10.2025 11:55 NBA

NBA-kausi 2025-26 alkamassa – Lauri Markkanen Jazzin tähtipelaajana, Tuomas Iisalo Grizzliesin päävalmentajana

NBA-kausi 2025-26 alkaa Pohjois-Amerikassa 22.10. Maailman parhaassa koripallosarjassa löytyy suomalaisedustusta kahdelta kantilta, kun Lauri Markkanen pelaa Utah Jazzissa ja Tuomas Iisalo on päävalmentajana Memphis Grizzliesissä.

20.10.2025 23:41 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen aloittanut vahvasti Espanjassa – ”Sujunut positiivisesti”

Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.

17.10.2025 11:17 Susijengi

Jantusen kolmossuma Bayern Münchenin turma Euroliigassa

Euroliiga-kautensa alavireisesti aloittanut hallitseva mestari Fenerbahce nappasi torstai-iltana tuiki tärkeän voiton kotikentällään Istanbulissa nujertamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin pistein 88–73 (37–32). Fenerbahcen voiton takuumiehenä loisti viisi kolmosta upottanut Mikael Jantunen.

15.10.2025 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä nauttii suurta vastuuta Unkarissa – ”Ei tunnu väsy”

Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.

14.10.2025 20:41 Susijengi

Perttu Blomgren Saksan cup-mestari MBC Mitteldeutscheriin

Susijengin EM-kisaleiritykseen kuulunut Lapuan Korikobrien kasvatti Perttu Blomgren, 196 cm ja 24 vuotta, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa tappiottomana johtaman MBC Mitteldeutscherin kanssa. Myös Saksan cupin hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt Mitteldeutscher pelaa Bundesliigan lisäksi Pohjois-Euroopan liigaa (ENBL).

14.10.2025 08:06 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuerin Galatasaray voittoon Euroliigassa – kovia Susiladies-suorituksia läpi Euroopan

Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.

6.10.2025 21:31 Susijengi

Miikka Muurinen väläytteli Partizan-debyytissään

Susijengin ja Suomi-koripallon suurlupaus Miikka Muurinen, 18, pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa tositoimiin Serbian jättiseuran Partizan Belgradin, paidassa. Muurinen viimeisteli seitsemän pistettä ja esitteli taitojaan monipuolisesti, kun Partizan peittosi Adrianmeren liigassa KK Krkan 84–78 (42–28).

6.10.2025 16:38 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimies palasi Saksaan voittamaan mestaruuden

Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.

Näytä lisää vastaavia