Petri Heinonen jatkaa Pyrinnössä kaksivuotisella sopimuksella

30.4.2015 Tampereen Pyrintö on sopinut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen 207-senttisen Petri Heinosen, 26,  kanssa. Tuleva kausi on Pyrinnön omalle kasvatille jo 12. kausi Korisliigassa.

Heinonen jatkaa uraansa kasvattajaseurassaan seuraavan kahden kauden ajan. Kuva: Francois Perthuis.

Kuluneella kaudella Pyrinnön aloitusviisikkoon kuulunut Heinonen kirjautti tilastoikseen 5,6 pistettä ja 2,8 levypalloa. Mies on edustanut Pyrinnön lisäksi Korisliigassa Uudenkaupungin Korihaita ja Espoon Honkaa.

Susijengissäkin 11 ottelun verran esiintynyneen Heinosen piste-ennätys Korisliigassa on 24 pistettä. Heinosella on tilillään kaksi Suomen mestaruutta (Pyrintö 2014, Honka 2008) ja hänet on palkittu Korisliigassa vuoden tulokkaana (2007) sekä vuoden kehittyneimpänä pelaajana (2011).

- Todella hienot kaksi vuotta takana ja on kiva jatkaa tutussa ympäristössä. Tässä on päivittäin hyvää tekemisen meininkiä ja vaatimustaso on ollut jatkuvasti todella korkealla. Koin tämän olevan paras kehitysympäristö minulle myös tulevaisuudessa, kommentoi Heinonen Pyrinnön tiedotteessa.

- Pete on yksi tukipilareistamme, jolta voidaan odottaa jatkokausina vielä isompaa roolia. Pyrinnön näköinen pelaaja ja pyrintömäisesti satsaus omaan kasvattiin. Tyytyväinen pitää siis olla. Suomipelaajien pakka on hyvällä mallilla, jatkoi puolestaan Pyrinnön urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen.

Pyrinnöllä on voimassa olevat sopimukset kaudesta 2015/16 Antero Lehdon, Topias Palmin, Ville Pekkolan, Petri Heinosen sekä Mikael Sandbergin kanssa. Pyrintö julkistaa joukkueen uuden päävalmentajan nimen lähiviikkojen aikana.

Lisätiedot: Petri Heinonen

Henkilöt

Asiat

 
4.2.2026 11:21 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 5

Aikuisten divareissa nähtiin hyökkäyspään ilotulitusta ja draamaa: naisten I divisioonassa Honka II kairasi trillerivoiton ToPosta, kun taas miesten I divisioona A:ssa HBA-Märsky yllätti Kipinä Basketin. Miesten I divisioona B:ssä BC Nokian Darryl Jordan Jr. säkenöi 40 pisteellään.

4.2.2026 09:19 NBA

Jazz onnistui katkaisemaan tappioputkensa – Markkanen 27 pistettä Pacersin kaadossa

NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan kuuteen venyneen tappioputkensa, kun Jazz päihitti Indiana Pacersin vieraissa 122-131. Lauri Markkanen säkitti 27 pistettä.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 20:45 Naisten Korisliiga

ToPo nousi voittoon Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu. Kouvolassa pelattu kamppailu eteni jatkoajalle, jonka päätteeksi ToPo vei sarjapisteet lukemin 84–75.

3.2.2026 16:35 Susi All Star

Koripalloliiton SUSI-ohjelman All Stars -vaiheen rytmi uudistuu

Suomen Koripalloliitto uudistaa SUSI-ohjelman All Stars -vaiheen vuosirytmiä. Muutoksen myötä All Stars -toiminta alkaa jatkossa aiempaa myöhemmin ja ajoittuu kalenterivuoden molemmille puolille.

3.2.2026 10:40 Naisten Korisliiga

Sara Puckett on naisten Korisliigan tammikuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi on valittu Vimpelin Vedon Sara Puckett.

3.2.2026 10:15 NCAA

Elsa Lemmilälle 14 pisteen ja 14 levypallon tupla-tupla-- Albina Sylan yliopisto 13 ottelun voittoputkessa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaistähti oli Elsa Lemmilä, joka tilastoi 14 pistettä, 14 levypalloa ja 4 torjuntaa. Albina Sylan Rhode Island taas porskuttaa jo 13 ottelun voittoputkessa.

3.2.2026 09:42 NCAA

Eemeli Yalaho rymisteli 26 pistettä – Miro Littlen ja Emil Skytän yliopistot voittoputkissa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisten pistekärki oli Eemeli Yalaho, joka mätti 26 pistettä Washington Statelle. Miro Littlen yliopisto on kuuden ottelun voittoputkessa, Emil Skytän yliopisto taas on voittanut jo 9 putkeen.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

2.2.2026 21:45 Suomalaiset ulkomailla

Cup-voitto maistui Sasu Salinille – ”Aina mukava voittaa jotain”

Sasu Salin sai kaappiinsa uuden pokaalin, kun Estudiantes juhli Copa Españjan voittoa. Kokeneelle Susijengi-kipparille pokaalit ovat alkaneet iän myötä maistua entistä paremmalle.

Näytä lisää vastaavia