18.3.2022 08:53 Pitkän linjan katajalainen sekä pelaajana että valmentajana on allekirjoittanut uuden sopimuksen.
Petri Virtanen teki kahden kauden jatkosopimuksen. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Kataja Basketin tiedote kertoo, että joensuulaista Korisliiga-seuraa kesästä 2020 asti luotsanneen Petri Virtasen pesti jatkuu. Sopimus kattaa seuraavat kaksi pelikautta.
Virtasen kaksi ensimmäistä päävalmentajakautta Korisliigassa ovat olleet haasteita täynnä.
– Tähän mennessä kuluva kausi on ollut pettymys, se on päivänselvää. Tekeminen on ollut hyvin repaleista. Jo ihan ensimmäisissä treeneissä päättyi yhden pelaajan (Joona Tuomala) kausi, ja heti sen jälkeen sivuun jäivät kaksi muuta (Chris McKnight ja Mikael Laihonen). Kaiken kaikkiaan meidän preseason-vaihe vedettiin ihan kirjaimellisesti pöntöstä alas, kommentoi Virtanen.
Loukkaantumisongelmia on ollut runkosarjankin aikana. Rotaatiopelaajista esimerkiksi Niko Mattila on pystynyt pelaamaan joukkueen tähänastisesta 28 ottelusta vain 16:ssa. Katajan pudotuspelipaikka on yhä silti täysin mahdollinen. Joukkue on parhaillaan alemman jatkosarjan toisella sijalla eli viimeisellä playoff-sijalla. Jatkosarjaa on jäljellä vielä neljä ottelua.
Vaikkei kausi 2021–22 olekaan ohi, Virtanen kommentoi jo varovaisesti myös tulevia suunnitelmia:
– Tulemme tekemään selkeitä muutoksia etenkin joukkueen profiiliin, ja tarkoitus on nuorentaa ryhmää merkittävästi.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.
Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.
Salon Vilpas ja Kataja Basket pelasivat Joensuussa miesten Korisliiga-kauden pronssimitaleista.
Kauhajoen ja Kataja Basketin välieräsarja saapui päätökseen otteluvoitoin 4–0.