7.1.2005 Vantaan Pussihukat vahvisti asemiaan koripallon Sparliigan kärkikahinoissa voittamalla perjantaikierroksen kotipelissään Tampereen Pyrbasketin kauden piste-ennätyksellään lukemin 115-84 (55-31). Voitto oli PuHulle jo kahdeksas peräkkäinen. Myyrmäen kotisalissaan vantaalaiset eivät ole hävinneet kertaakaan tällä kaudella, ja perjantain voitto oli kymmenes.
Kotijoukkueesta löytyi peräti kuusi kaksinumeroiset pisteet heittänyttä peluria. Tehokkain oli amerikkalaiskaksikko Marckell Patterson 28:lla ja Phil Hickey 25 pisteellä.
Myös Pyrbasketin teho lepäsi vierasvahvistusten käsissä, kun Jeremiah Sola heitti 26, Lamont Turner 16 ja Marcus Smallwood 12 pistettä. Väliin tunkeutui Antero Lehto 19 pisteellä.
Kierroksen yllätyksestä vastasi Salon Vilpas, joka haki 80-89 (31-43) vierasvoiton sarjataulukossa seitsemän sijaa korkeammalla olleesta Porvoon Tarmosta. Vilpas otti johdon jo ensimmäisellä jaksolla ja piti sen loppuun asti, vaikka kotijoukkueen kiri kantoi viimeisen minuutin alkaessa kolmen pisteen päähän.
Vierasvoiton pohjusti Vilppaan amerikkalaispari Richard Guinn 33:lla ja Tim Kisner 29 pisteellä. Myös takamies Tuomas Aro pelasi vahvasti 15 pisteen teholla. Salolaisvoiton arvoa nosti joukkueen kotimaisen tehomiehen Jukka Katajan sekä Latviassa vielä joululomaansa jatkavan Laurynas Inokaitisin
puuttuminen.
Tarmon tehokkaimmaksi nousi Petri Virtanen 19 pisteellä.
KTP onnistui Kotkassa pitämään Uudenkaupungin Korihait takanaan ottamalla runsaskorisen, mutta niukan 105-99 (65-53) kotivoiton.
KTP aloitti hurjasti voittamalla ensimmäisen neljänneksen 39-24. Sen jälkeen Korihait pääsi vähitellen pelin tempoon niin, että viimeisellä jaksolla vieraat kävivät kahden pisteen johdossakin. Tasainen peli ratkesi lopussa epäselvästä tilanteesta juontuneeseen vierasvalmentaja Kimmo Vyyryläisen tekniseen virheeseen, josta KTP rankaisi neljän pisteen hyökkäyksellä.
Ottelun korikunkuksi kohosi KTP:n Robert Owens, joka teki hyvällä tarkkuudella 35 pistettä.
Vain seitsemää pelaajaa peluuttaneelta Korihailta löytyi kuusi kaksinumeroiset pisteet heittänyttä, joista toisen pelinsä Suomessa pelannut hollantilainen Harvey Van Stein oli 22 pisteellä tehokkain.
(STT)
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.