5.4.2004 Viikonvaihteessa pelattiin B-tyttöjen lopputurnaus Martinlaaksossa. Tunnelma nousi kattoon jo ensimmäisissä otteluissa ja kokonaisuudessaan koko viikonloppu onnistui loistavasti. Koko kautta hallinnut vantaalainen Pussihukat otti mestaruuden voittaen Tapiolan Hongan selvin luvuin 69–44. Pronssia taisteli itselleen Tikkurila-Seura, joka tiukan väännön jälkeen voitti Orimattilan Jymyn pistein 61–69.
Lauantaina PuHu kohtasi Tikkurilan ja karkasi heti 10-0-johtoon. Puhulaisten kova puolustus väsytti TikS:n ratkaisijat ja pitkään mentiin luvuissa 15–10. Puoliajalla PuHu:n johto oli 38–25. Toinen puoliaika oli edelleen Pussihukkien hallintaa ja laajan materiaalinsa avulla voitto kirjattiin lukemin 80–52. Toisessa lauantain ottelussa kohtasivat Orimattilan Jymy sekä Honka. Orimattila otti kymmenen pisteen johdon ottelun alkupuolella espoolaisten jännittäessä ottelua. Orimattilan Vilma Kesänen oli kovassa iskussa heittäen mm. viisi kovaa kolmen pisteen koria. Ottelu tasaantui Hongan tiivistäessä puolustustaan ja levypallopeliään. Puoliajalle mentiin lukemissa Hongan 30-28-johdossa. Honka voitti alkujännityksen ja pelasi lopulta kauden parhaan ottelunsa. Kolmen pisteen heitot mursivat lopulta Jymyn selkärangan ja Honka eteni finaaliin luvuin 72-64.
Sunnuntainen pronssiottelu käytiin upeassa tunnelmassa Orimattilan ja TikS:n välillä. Molemmat joukkueet puolustivat toisten ratkaisupelaajia tarkasti. Tikkurilan Aino Virtanen sekä Reetta Auvinen pelasivat parasta peliään. Puoliajalle mentiin kuitenkin Eeva Konnun ja Vilma Kesäsen johtaman Jymyn johdossa 36–29. Kolmannella jaksolla todella suurella sydämellä taistellut TikS otti johtoaseman. Viimeinen neljännes mentiin päästä päähän kovalla vauhdilla ja Orimattilan peli jäi liikaa Konnun ja Kesäsen harteille. TikS pelasi koko joukkueen voimin ja nappasi pronssiset mitalit 69-61.
Finaali PuHu:n ja Hongan välillä lähti käyntiin espoolaisten käskytyksessä. Honka otti ensimmäisessä erässä 11 pisteen johtoaseman. PuHu ei hätkähtänyt Hongan hyvästä alusta, vaan tiukensi puolustustaan ja meni puoliajalle johdossa 29–27. Kolmannella jaksolla vantaalaiset näyttivät kaapin paikan ja menivät hetkessä kymmenen pisteen johtoon. PuHu:n kova puolustus sai espoolaiset vaikeisiin ratkaisuihin ja väsymys alkoi myös painaa jaloissa. PuHu oli selvästi parempi, fyysisempi ja kylmäpäisempi joukkue ja vei mestaruuden luvuin 69–44.
Pussihukille B-tyttöjen mestaruus oli ensimmäinen 20 vuoteen. Seura on kerran aiemmin voittanut ikäluokan SM-kultaa ja se tapahtui vuonna 1984.
19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan ensimmäinen finaaliottelu päättyi EBT:n voittoon, kun espoolaiset voittivat Namika Areenalla HNMKY:n 59-73 (16-37). Tampereen Pyrintö pääsi tuulettamaan pronssia.
19-vuotiaiden poikien SM-sarjan ensimmäisen finaaliottelun vei nimiinsä Ura Basket, joka voitti Littoisten Monitoimitalolla KTP:n 112-99 (57-52). Pronssimitalia pääsi tuulettamaan Tampereen Pyrintö.
19-vuotiaiden tyttöjen toinenkin SM-finaalijoukkue selvisi tänään Namika Areenalla, kun HNMKY voitti Tampereen Pyrinnön kolmannessa välieräottelussa 60-46 (30-23). HNMKY kohtaa finaaleissa EBT:n.
19-vuotiaiden poikien SM-sarjan toinenkin finaalijoukkue selvisi tänään Namika Areenalla, kun KTP nousi peräti 34 pisteen takaa-ajoasemasta yhden pisteen voittoon 88-89 (53-36) HNMKY:tä vastaan. KTP kohtaa finaaleissa Ura Basketin.
16-vuotiaiden tyttöjen Suomen mestari selvisi tänään Espoonlahden urheiluhallilla, kun EBT voitti Tapiolan Hongan 67-44 (35-20) toisessa finaaliottelussa. EBT voitti täten finaalit suoraan 2-0.
16-vuotiaiden poikien Suomen mestari selvisi tänään, kun HNMKY/ Black voitti Tapiolan Hongan 59-72 (31-38). HNMKY voitti finaalit suoraan otteluvoitoin 2-0.
19-vuotiaiden poikien SM-sarjan ensimmäinen finaalijoukkue selvisi tänään, kun Ura Basket voitti välierissä Tampereen Pyrinnön suoraan 2-0. KTP taas tasoitti välierät tilanteeseen 1-1 HNMKY:tä vastaan Alfred Pitkäsen 30 pisteen ja 26 levypallon siivittämänä.
19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan ensimmäinen finaalijoukkue selvisi tänään, kun EBT voitti BC Nokian ja välieräsarjan 2-0. HNMKY taas tasoitti välierät tilanteeseen 1-1 Tampereen Pyrintöä vastaan.
16-vuotiaiden poikien SM-sarjan finaalit käynnistyivät tänään Namika Areenalla, jossa HNMKY / Black voitti Tapiolan Hongan 73-57 (36-27). Pronssia taas pääsi tuulettamaan BC Nokia.
16-vuotiaiden tyttöjen SM-finaalit käynnistyivät tänään Honkahallilla, jossa EBT voitti Tapiolan Hongan 50-65 (24-24). Pronssia pääsi juhlimaan Tampereen Pyrintö.