Puranen, Lind ja Myllylä jatkavat Forssan Alussa

20.5.2005 Naisten SM-koripallojoukkue Forssan Alku on solminut kolme jatkosopimusta. Sari Puranen, Saara Lind ja Minna Myllylä jatkavat Forssassa ensi kauden. Valmennusvastuun ottaa Esa Lahti, joka jo viime kaudella hyppäsi puikkoihin kesken kauden. Hänen parinaan ja joukkueen fysiikasta vastaavana uurastaa Marko Vehmas.

Viime kauden runkopelaajista Saara Lind, Minna Myllylä ja Sari Puranen jatkavat mielellään Alun riveissä. Sen verran reissuelämästä oppineita Myllylä ja Puranen ovat, että edessä on muutto Forssaan.

- Kun asuu paikkakunnalla, on helpompi keskittyä harjoittelemiseen. Viime kaudelta jäi sen verran hampaankoloon, ettei ensi kaudesta haluta samanlaista, Myllylä pohtii Forssan Lehden haastattelussa.

­ - Hampaankoloon jäi myös positiivista, täällä oli kivaa. Sen takia oli helppo ratkaista jääminen, Puranen täydentää.

Saara Lind oli jo pakannut tavaransa Forssasta lähtöä varten, mutta mieli muuttui. Yksi syy jäämiseen oli työ liikunnanopettajana. 

- Keskiviikkona allekirjoitin sopimuksen Alun kanssa. Sanoin manageri Jyrki Tulanderille, että nukun yön yli ja mietin vielä. Sitten kuitenkin pyysin kynää ja allekirjoitin, Lind naurahtaa.

Töitä tehdään tosissaan

Pelaajat ovat yhtä mieltä, että työskentelystä Lahden Esan kanssa jäi hyvä kuva. Tarkoituksena on tehdä töitä, ja Vehmaksen mukaantulo antaa lisäuskoa, että töitä tehdään tosissaan. 

- ­Esa soitteli ja kysyi mukaan ja kun tiesin yhteistyön sujuvan, oli helppo luvata. En olisi lähtenyt touhuun, jossa ollaan vain tekevinään. Se tehdään kunnolla, mitä tehdään, Vehmas linjaa Forssan Lehdessä.

Kestävyys, voima ja nopeus ovat osa-alueet, joiden kehittymisestä Vehmas ottaa vastuun.

- ­Tarkoituksena on rakentaa homma niin, että keväällä joukkueen kunto kestää. Tämä vaikuttaa hyvältä, on porukkaa huonommillakin eväillä joskus lähdetty vetämään, Vehmas huomauttaa.

Tavoitteet tulevalle kaudelle joukkue aikoo laatia yhdessä, mutta jo nyt Myllylä ja Puranen asettavat yhden.

­- Hyvä tavoite voisi olla, että ei ainakaan karsintasarjaan jouduta. Nyt olemme ainakin 3­-4 kuukautta lähtökohdissa viime kautta edellä, joten se tavoite on ihan hyvä, toteavat takapelaajat.

- ­Meillä on nyt kymmenen kuukauden projekti. Siinä eivät mummo syntymäpäiväkahvit paljon paina, jos tätä työtä haluaa tehdä kunnolla. Tämä on otettava tosissaan, vetää Lahti suuntaviivoja.

Toiveita joukkueen pelaajiston suhteen hän ei lähde pohtimaan, mutta vahvistuksen suhteen toive on selvä. 

­ - Yleispelaaja, joka pärjää missä paikassa tahansa, Lahti toteaa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
3.9.2025 12:55 Naisten Korisliiga

Macé, Määttänen, Tuomisto ja Salovaara jatkavat EBT:n riveissä

Naisten Korisliigaan valmistautuva EBT julkaisi lisää sopimuksia, kun joukkueen luottopelaajiin viime kaudellakin kuuluneet pelaajat jatkavat joukkueessa.

2.9.2025 18:35 Naisten Korisliiga

EBT:lle tukku sopimuksia

Nicole Ogun, Aada Pekkalainen ja Esther Arial jatkavat ensi kaudella EBT:n riveissä. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy Niina Rokolampi.

30.8.2025 15:48 Naisten Korisliiga

Olivia Carpelan ja Minttu Sydänmaanlakka täydentävät Kouvottarien rinkiä

Kouvottaret on solminut 1-vuotiset pelaajasopimukset Kouvot kasvattien Olivia Carpelanin ja Minttu Sydänmaanlakan kanssa. Carpelanille tuleva kausi tulee olemaan kolmas Kouvottarien paidassa. Sydänmaanlakalle kausi on ensimmäinen Kouvottarien matkassa.

28.8.2025 18:21 Naisten Korisliiga

Laila Lawrence ja Unique Drake vahvistavat BC Nokiaa Naisten Korisliigassa

BC Nokia Naiset on solminut pelaajasopimukset yhdysvaltalaisten Laila Lawrencen ja Unique Draken kanssa kaudelle 2025–2026.

22.8.2025 11:02 Naisten Korisliiga

Jaatinen ja Kangas Vedon väreihin

Vimpelin Vedon joukkue vahvistuu Pihla Jaatisella ja Silja Kankaalla.

21.8.2025 12:14 Naisten Korisliiga

Nurminen ja Mäkelä vahvistavat Tapiolan Honkaa

Mette Nurminen ja Chalina Mäkelä lähtevät ottamaan seuraavia askeleita urillaan Tapiolan Hongan Naisten Korislliigajoukkueen mukana.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

6.8.2025 07:47 Naisten Korisliiga

Jeanae Terry vahvistaa Vetoa

Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen viime vuonna Kosovon Superliigaa pelanneen yhdysvaltalaispelaaja Jeanae Terryn kanssa.

6.8.2025 07:38 Naisten Korisliiga

Henriikka Vähäuskille jatkosopimus Kouvottarien kanssa

Kouvottaret on solminut 1-vuotisen pelaajasopimuksen Kouvojen kasvatin Henriikka Vähäuskin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Henriikalle seitsemäs Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

Näytä lisää vastaavia