Pyrinnön Justus ja Lassi Kilpinen solmivat kahden vuoden jatkosopimukset

18.1.2019 09:12 Kaksoisveljekset jatkavat kasvattajaseurassaan ainakin kevääseen 2021 asti.

Erinomaisena takapelaajien puolustajana tunnettu Lassi Kilpinen on kärsinyt tällä kaudella loukkaantumisista. Kuva: Ville Vuorinen

25-vuotiaat Lassi ja Justus Kilpinen solmivat kasvattajaseuransa Tampereen Pyrinnön kanssa kahden vuoden jatkosopimukset.

Takamies Lassi Kilpinen pelaa nyt neljättä kauttaan Pyrinnön Korisliiga-joukkueessa. Puolustuspään erikoismies on tällä kaudella pelannut vain kahdeksassa ottelussa loukkaantumisen takia. 185-senttisen Lassi Kilpisen keskiarvot ovat tälle kautta 4,6 pistettä, 1,8 levypalloa ja 0,6 syöttöä.

– Olen ollut kesän alusta alkaen noin 90 prosenttia sairaana tai loukkaantuneena, joten sivusta seuranneena on ollut aikaa miettiä asioita. Halu pelata ja menestyä on kasvanut valtavasti tänä aikana, Lassi Kilpinen toteaa Pyrinnön tiedotteessa.

 – Olen äärimmäisen iloinen seurajohdon luottamuksesta minuun ottaen huomioon, että en ole tällä hetkellä edes pelikuntoinen. Odotan kuitenkin jo innolla, että pääsen jatkamaan työntekoa hyvien ystävieni kanssa ja antamaan kaikkeni joukkueen menestyksen eteen.

Täksi kaudeksi kasvattajaseuraansa Pyrintöön Uudenkaupungin Korihaista palannut Justus Kilpinen on ollut läpi kauden erinomainen lisä tamperelaisten palapeliin. 193-senttinen luottopelaaja onkin tehtaillut uransa ennätyskeskiarvoja: 7,6 pistettä, 3,6 levypalloa ja 1,2 syöttöä.

– Olen viihtynyt todella hyvin jälleen kasvattajaseurassani Pyrinnössä ja kotikaupungissani Tampereella. Uskon, että joukkueella on tällä sekä tulevilla kausilla hyvät mahdollisuudet mestaruuteen, joten olen onnellinen, että saan jatkaa täällä ainakin vielä pari kautta, Justus Kilpinen kertoo.

Viime kaudella Justus Kilpinen käväisi hakemassa vastuuta ja kokemusta Korihaiden paidasta. Kilpinen toimi heti uuden joukkueensa kapteenina. Kuva: Ville Vuorinen
 
13.11.2019 22:35 Korisliiga

Yhä voitoton Korihait vapautti päävalmentaja Jordi Justen tehtävistään

Korihaiden tiedotteen mukaan päätös sopimuksen purkamisesta tehtiin Justen kanssa yhteisymmärryksessä.

18.4.2019 14:25 Korisliiga

Seagullsin kapteeni ja tukipilari Tuukka Kotti solmi jatkosopimuksen ensi kaudelle

Yli 200 maaottelun Kotilla on meneillään toinen kausi Seagullsin riveissä.

28.3.2019 09:15 Korisliiga

Päävalmentaja Mikko Larkaksen kuusivuotinen taival Seagullsissa päättyy kuluvan kauden jälkeen

Seagullsin seuraavaa päävalmentajaa on jo kartoitettu.

19.3.2019 09:56 Korisliiga

Seagullsissa aloitusviisikon paikan vallannut Ricky Waxlax solmi jatkosopimuksen

19-vuotias Malmin Super-Koriksen kasvatti jatkaa Seagullsissa vielä ainakin kahden kauden ajan.

28.2.2019 23:16 Korisliiga

Luosmaa siirtyy vastuun perässä Vilppaasta Uraan – Diante Baldwin vahvistaa KTP-Basketia

Teemu Hartikainen korvaa Emil Djeenin Korihaiden paidassa.

19.2.2019 09:58 Korisliiga

Tero Vasell nousee BC Nokian päävalmentajaksi Ville Tuomisen tilalle

Tuominen valmensi nokialaisjoukkuetta joulukuusta 2016 asti.

13.2.2019 15:51 Korisliiga

Nenad Stefanovic palaa Kobrien valmennukseen Ville Turjan avuksi

Stefanovic on valmentanut aiemmin Lapualla useana kautena Korisliigassa ja ykkösdivisioonassa.

12.2.2019 14:35 Korisliiga

Janne Koskimies on ensi kaudella Karhu Basketin päävalmentaja

Tämän hetken päävalmentaja Jussi Laakso halusi purkaa ensi kauden sopimuksensa.

12.2.2019 10:08 Korisliiga

Kataja päätyi etsimään korvaajaa Rahlir Hollis-Jeffersonille, jonka toipuminen pitkittyi yhä

Lokakuussa jalkansa loukanneen Hollis-Jeffersonin sopimus on purettu.

2.2.2019 10:59 Korisliiga

Michael Pounds jatkaa KTP:n riveissä vielä ainakin kaksi kautta

30-vuotias takapelaaja pelaa jo 13. kauttaan Korisliigassa.

Näytä lisää vastaavia