Pyrintö puolusti Karhun kumoon

6.12.2014 Korisliigan kärkiryhmiin kuuluvan Kauhajoen Karhun kolmen ottelun voittoputki katkesi itsenäisyyspäivänä Tampereella. Liiganelonen Pyrintö nappasi kotivoiton pistein 78–67 (40–28).

Will Harris ja Pyrintö katkaisivat Pyynikillä Karhun voittoputken.

20-vuotiaiden maajoukkueesta tuttu Marcel Moore heitti 10 pistettä Katajalle. Kuvat: Matti O. Koskinen & Francois Perthuis.

Pyrintö lähti peliin vahvasti puolustaen, ja Karhulla oli suuria vaikeuksia etenkin kolmen pisteen heitoissaan. Pohjalaiset heittivät kolmoskaaren takaa koko ottelussa peräti 35 kertaa, mutta yrityksistä vain viisi tuotti toivotun tuloksen.
 

Kotijoukkue johti suurimmillaan jo 19 pisteellä (38–21), mutta kolmannella neljänneksellä Karhu sai aikaan hyvän kirin ja kapusi kahdesti enää vain kahden pinnan päähän Pyrinnöstä. Päätösneljänneksellä isännät ratkaisivat kuitenkin voittonsa nopeasti.
 

Pyrinnön paras oli Tyrone Kent (16/7). Lähes kuukauden huilin jälkeen kentälle palannut Antero Lehto keräsi saldon 16/3.
 

Karhun näkyvimmät hahmot Pyynikillä olivat Devonne Giles (14/11), Gregory Mangano (14/10) ja Antti Kanervo (16/5).


Kataja jatkoi Hongan alamäkeä


Joensuun Kataja nappasi lauantaina 88–74 (41–32) -kotivoiton Tapiolan Hongasta. Häviö oli espoolaisille jo viides perättäinen.


Kataja oli Korisliigan alemman keskikastin taistossa parempi etenkin korien alla. Joensuulaiset pussittivat kahden pisteen heitot sisään 57 prosentin varmuudella, kun Hongan heittotarkkuus jäi 34 prosenttiin. Kataja voitti myös levypallot 42–35.
 

– Olen erittäin tyytyväinen joukkueemme miespuolustukseen. Saimme vastustajan jenkkipelaajat hyvin pimentoon, kahtena edelliskautena Honkaa luotsannut Katajan päävalmentaja Pekka Salminen tiivisti.


Katajan ykköspelaaja oli Teemu Rannikko. Hänen itsenäisyyspäivän saaliinsa oli 15 pistettä, 7 levypalloa ja 7 syöttöä. Robert Arnold (17/3), Petri Virtanen (16/2) ja Tom Knight (13/6) antoivat hyvin taustatukea.


Toisen polven koripalloilija Marcel Moore (10/5) teki ottelussa Korisliigan piste- ja levypalloennätyksensä samalla kertaa.
 

Hongan parhaista suorituksista vastasi nelikko Ike Udanoh (16/8), Villematti Kopio (16/5), Emmanuel Ubilla (13/9/5s) ja Joni Herrala (14/4).

 
18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

5.3.2026 20:41 Pääjuttu

Kouvot varmisti Korisliiga-paikkansa ensi kaudelle kahden pisteen voitolla

Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.

Näytä lisää vastaavia