30.3.2010 Tampereen Pyrintö vei tiistaina päättyneen Korisliigan runkosarjan ykköstilan kahden pisteen erolla Kouvolan Kouvoihin. Saavutusta voi pitää jokseenkin yllättävänä, sillä tamperelaisjoukkuetta ei syksyllä laskettu – viime kauden pronssistaan huolimatta – sarjan suurimpiin suosikkeihin.
Damon Williams ja Pyrintö rynnivät runkosarjan voittoon.
Seuraavaksi Pyrintö-luotsi Pieti Poikola yrittää juonia Hongan nurin kolme kertaa puolivälierissä.
Kataja nousi Jeb Iveyn johdolla runkosarjan 7. sijalle.
ToPon Hanno Möttölä antoi myrskyvaroituksen 32 pisteellään Kouvoja vastaan.
Viime keväänä Suomen mestaruuden voittaneelle, Sami Toiviaisen valmentamalle, Namika Lahdelle näytettiin ovea tämän kevään pudotuspeleistä.
Isaac Spencer ja KTP nappasivat päätöskierrokselta kotikenttäedun puolivälieriin. Kuvat: Tytti Nuoramo & Francois Perthuis & Matti Koskinen.
Päätöskierroksella jaossa olleen viimeisen pudotuspelipaikan nappasi vuorostaan Joensuun Kataja. Myös Espoon Honka ja Namika Lahti päätyivät samaan pistemäärään (42), mutta viime kaudella mestaruuden voittanut lahtelaisryhmä jäi kolmikon keskinäisten otteluiden perusteella yhdeksänneksi.
Korisliigan pudotuspelit käynnistyvät keskiviikkona 7. huhtikuuta otteluilla Pyrintö-Honka, Kouvot-Kataja, ToPo-Korihait ja KTP-LrNMKY. Kustakin pudotuspelivaiheesta pääsee jatkoon kolmella voitolla, ja liigan mestari on selvillä viimeistään 8. toukokuuta.
Korisliigassa viimeiseksi jäänyt Forssan Koripojat putoaa suoraan I divisioonaan. Sijalle 11. päätynyt Salon Vilpas karsii sarjapaikastaan 1. divisioonan finaalisarjan häviäjää vastaan, voittajan noustessa suoraan. Divarin finaaleissa kohtaavat Porvoon Tarmo ja Lapuan Korikobrat.
Tampereen Pyrintö varmisti Korisliigan runkosarjan voittonsa kaatamalla päätöskierroksen kotiottelussaan Espoon Hongan pistein 95-76 (37-29).
Pyrintö heitti kautta linjan hieman vastustajaansa tarkemmin ja hallitsi myös korinalustoja (levypallot 47-38), joten voittajasta ei jäänyt suurta epäselvyyttä.
Kotijoukkueen näkyvin hahmo oli jälleen kerran Damon Williams (21/13). Kenneth Lowe nakutti 23 pistettä.
- Saimme hyökkäyksen sujumaan pallollisilla skriineillä ja Lowe pääsi ratkaisemaan pelin. Joukkuepuolustuksemme oli kohtuullisella tasolla, mutta tuskinpa Honkakaan toisaalta esitti tänään aivan parastaan, muotoili Pyrintö-luotsi Pieti Poikola.
Vierailijan selkeä ykkönen oli Tuukka Kotti (20/7).
Pyrintö ja Honka ottavat mittaa toisistaan uudelleen heti puolivälierissä. Joukkueet olivat vastakkain myös Suomen cupin finaalissa, jonka espoolaiset voittivat joulukuussa.
- Jatkossa on pelkkiä hyviä joukkueita. Hongassa on huippupelaajia ja -valmentaja. Meidän pitää tosiaankin onnistua päästäksemme puolivälieristä jatkoon. Honka on meille siinä mielessä Katajaa mukavampi vastustaja, että Joensuun reissuun menee kahdeksan tuntia, kun Espooseen matka taittuu kahdessa ja puolessa tunnissa, pudotteli Poikola.
Kauteen yhtenä mestarisuosikeista lähtenyt Joensuun Kataja selvisi lopulta äärimmäisen täpärästi pudotuspeleihin. Ratkaiseva voitto tuli vailla panosta pelanneesta Kauhajoen Karhusta, joka sai taipua kotisalissaan pistein 84-95 (48-55).
Kataja ratkaisi pelin edukseen tarkoilla kolmen pisteen heitoillaan. 22 yrityksestä kaaren takaa peräti 13 suhahti sisään. Jeb Ivey (27/0) linkosi kaikki kuusi kolmosyritystään sisään ja oli Katajan selkeä ykkönen.
Karhun paras oli Jeremiah Wood (19/10).
Vailla sijoituksellista panosta pelannut Torpan Pojat otti runkosarjan päätösottelussaan voiton. Liigakolmonen oli kakkosta parempi kotonaan, kun Kouvot kaatui Helsingissä pistein 89-80 (43-47).
Voitosta ei olisi lopulta ollut suurta iloa Kouvoillekaan, sillä Pyrintö vei oman ottelunsa ja varmisti näin runkosarjan ykköstilan.
Kolmanteen jaksoon (23-13) asti vierailija oli kuitenkin voitossa kiinni, kunnes ToPo käänsi ottelun itselleen.
Kotijoukkueen sankariksi nousi Hanno Möttölä. Entinen NBA-mies heitti kauden piste-ennätyksensä 32 ja otti päälle vielä 8 levypalloa.
Kouvojen paras oli Kyle Shiloh (24/7).
Hallitseva mestari Namika Lahti päätti runkosarjan 77-60 (35-30) -vierasvoittoon karsintoihin joutuvasta Salon Vilppaasta. Sekään ei riittänyt, sillä joukkue putosi keskinäisten pelien perusteella tasapisteissä yhdeksänneksi ja samalla ulos pudotuspeleistä.
Vierasvoitto oli lahtelaisille koko kaudella vasta viides. Kehno menestys kotisalin ulkopuolella olikin ehkäpä suurin yksittäinen syy siihen, miksi runkosarja päättyi joukkueen osalta pettymykseen.
Namikan selkeä ykkönen Salohallissa oli Corey Rouse (25/13).
Vilppaan Jahmar Thorpen saldo oli lähes identtinen 25/12.
KTP otti helpon kotivoiton Forssan Koripojista, jonka suora putoaminen I divisioonaan varmistui jo viime viikolla. Loppunumerot Kotkassa olivat 105-78 (62-34).
KTP nousi voitollaan neljänneksi ja sai näin puolivälierien viimeisen kotietupaikan. LrNMKY päätyi samaan pistemäärään, mutta KTP oli keskinäisten pelien perusteella parempi.
Kotijoukkue johti peliä suurimmillaan jo liki 40 pisteellä, kunnes FoKoPo pääsi lopussa siistimään lukemia. KTP:n kaikki 11 pelaajaa pääsivät pisteille Pasi Heinosen (15/2) johdolla. FoKoPon pisteykkönen oli Markus Molenius (22/6).
Lappeenrannan NMKY hävisi vuorostaan Korisliigan päätöskierroksen pelissään Uudenkaupungin Korihaille. Pisteet jäivät länsirannikolle lukemin 105-78 (50-49).
Kotijoukkueen korkeimman pistemäärän heitti Arizona Reid (25/9). Pelin jälkipuoliskolla pahasti hyytyneen Namikan ykkönen oli Adam Hall (20/11).
(STT – Basket.fi)
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.
Salon Vilpas poistui Espoosta runsaskorisen ottelun jälkeen sarjapisteet mukanaan. Joukkueen nuori tähti Samu Adler tykitti peräti 34 pistettä.
Lahti Basketball yllätti vieraakseen saapuneen Helsinki Seagullsin.
Kauden toisen Korisliiga-illan voittajiksi tiensä kaivoivat Salon Vilpas ja Kauhajoki. Vahvaa korintekoa nähtiin muiden muassa Kauhajoen Jaeden Zackerylta sekä tappiosta huolimatta Bisonsin Tevaun Kokolta.