Rannikon ja Salinin Olimpija piinasi Real Madridia

10.11.2012 Teemu Rannikon ja Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana oli pakottaa jättiläisen polvilleen Euroliigan perjantaikierroksella. Real oli tyrmätä Olimpijan jo ensimmäisen minuutin pelin jälkeen, mutta Olimpija palasi peliin mukaan ja hiipi Sasu Salinin kolmosilla kuuden pisteen päähän kaksi minuuttia ennen loppua. Real kuitenkin piti pintansa ja puristi 76–89 (35–46)-voiton.

Sasu Salin taisteli hartiavoimin, kun vastassa oli Real Madrid. Kuva: Getty Images / All Over Press.

Ennakkoasetelmat otteluun olivat varsin selvät – kuusi perättäistä ottelua hävinneen Olimpijan ei pitänyt tarjota kummoista vastusta Euroliigan A-lohkoa sekä Espanjan ACB-liigaa ylivoimaisesti johtaneelle Realille. Ottelun ensimmäinen minuutti olikin kuin suoraan ljubljanalaisten pahimmista painajaisista, kun Real pakotti Olimpijan aikalisälle tilanteessa 0-9.

 

Olimpija onnistui kuitenkin vahvuuksistaan tekemään perjantain ottelusta äärettömän vaikean espanjalaisille. Olimpijan puolustajat iskivät kirvoina Realin hyökkäyksen heikkoihin kohtiin, ja toisessa päässä Teemu Rannikon ja Dominic Watersin orkestroima Olimpija-hyökkäys porasi vuotoja madridilaisselustaan.

 

Real onnistui toteuttamaan hyökkäyssuunnitelmaansa pätkittäin, pääasialla kääntymässä parhaiden korintekijöidensä puoleen vaikeilla hetkillä. Real kiskaisi toisen ja neljännen jakson välillä neljästi johtonsa yli kymmenen pisteen, mutta Olimpijalla oli tarjota jokaiseen vieraiden irtiottoyritykseen painava vastaus.

 

Sasu Salin onnistui viime minuuteilla pääsemään irti Real-päällystakeistaan ja nostatti kahdella lähes perättäisellä kolmosella kotiyleisön penkeistä hurjaan huutoon: Real johti Salinin kolmosten jälkeen lukemissa 76–82, kun ottelua oli pelaamatta 2:34. Aikalisän jälkeen Real kääntyi runkomiestensä Rudy Fernandezin ja Sergio Rodriguezin puoleen, jotka johdattivat madridilaiset turvallisimmille vesille ja 76–89 (35–46)-voittoon.

 

Suomalaiset esiintyivät 53 minuuttia

 

Kotijoukkueen parhaista tilastotehoista vastasivat Dylan Page, Jaka Blazic ja Aron Baynes, mutta Olimpijan kirkkaimpaan kärkeen kuuluivat myös Susijengin takamiehet Sasu Salin ja Teemu Rannikko. Salinille merkittiin ottelussa 28 minuuttia, Rannikolle 25 minuuttia.

 

Olimpijan aloitusviisikkoon jälleen kerran kuulunut Salin jäi tiukasti vaille heittotilaa ennen viime minuuttien heittokimaraansa, joka tuotti hänelle yhdeksän pistettä. Puolustuspäässä Salin oli tuttu kehäkettu, joka muun muassa kolmisen minuuttia ennen loppua kalasti Rudy Fernandezille kotiyleisöä kohahduttaneen hyökkääjän virheen.

 

Penkiltä peliin tullut Teemu Rannikko upotti 25 minuutissa viisi pistettä ja jakoi kaksi korisyöttöä. Rannikko palautti pelinrakentamisellaan joukkueensa monesti ruotuun Realin yrittäessä karkumatkalle.

 

Hyvästä taistelusta huolimatta Olimpijalle merkittiin jo seitsemäs peräkkäinen tappio Euroliiga ja Adrianmeren liiga yhteen laskien. Kun Euroliigan alkulohkovaihe on puolessavälissä, on Olimpija A-lohkon hännillä voitettuaan viidestä ottelustaan yhden.

 

Olimpija pelaa seuraavan kerran jo lauantaina, kun joukkue saa Adrianmeren liigassa vastaansa Unkarin mestarin Szolnoki Olajn. Euroliigaa Olimpija jatkaa torstaina 15. marraskuuta kotonaan Cantùa vastaan.

 

Union Olimpija Ljubljana – Real Madrid 76-89 (18–21, 35–46, 57–68)
Olimpija:
Dylan Page 22/3, Jaka Blazic 14/2, Aron Baynes 11/10.
Real:
Rudy Fernandez 18/2, Felipe Reyes 16/7, Jaycee Carroll 14/2, Nikola Mirotic 13/3.
S.Salin: Aloitusviisikossa, Minuutit 28, Pisteet 9 (2p 0-1, 3p 3-7), Levypallot 3.
T.Rannikko:
Minuutit 25, Pisteet 5 (2p 1-1, 3p 1-3), Levypallot 1, Syötöt 2.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
25.4.2026 10:05 Susijengi

Viljami Vartiainen seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.

24.4.2026 13:19 Susijengi

Eemeli Yalaho North Carolina Staten riveihin

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.

24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

24.4.2026 09:12 Susijengi

Blomgrenin Mitteldeutscherille ENBL-liigan pronssia

Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.

21.4.2026 10:41 Susijengi

Samu Adler Butlerin yliopistoon, Olavi Suutela vaihtaa joukkuetta NCAA:ssa

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.

20.4.2026 19:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierille tappio Euroliigan finaalissa - Linda-Lotta Lehtorannasta tuplamestari

Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.

18.4.2026 11:04 Susijengi

Jantusen Fenerbahce kohtaa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä

Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.

14.4.2026 00:04 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan kausi päättyi pettymykseen

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.

13.4.2026 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen palasi pelikentille

Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.

13.4.2026 09:28 NCAA

Elina Aarnisalo nähdään ensi kaudella jälleen UCLA:n paidassa

Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.

Näytä lisää vastaavia