13.7.2012 Lappeenrannan NMKY on kiinnittänyt ensimmäisen amerikkalaispelaajan tulevan kauden joukkueeseensa. Lappeenrannan Urheilutalon parketilla nähdään ensi kaudella tuttu kasvo, kun kaudella 2009/10 joukkuetta edustanut Matthew Gibson palaa Namikaan. Takamies pelaa Lappeenrantaan yksivuotisella sopimuksella, johon sisältyy kahden viikon koeaika.
Matt Gibson palaa Lappeenrannan NMKY:n takalinjoille. Kuva: Kimmo Metsälä.
195-senttisen Gibsonin ura LrNMKY:ssa taukosi tammikuussa 2010, kun hänen kyynärluunsa katkesi kahdesta kohdasta ottelussa Espoon Honkaa vastaan. Tuohon asti Gibson oli urakoinut kausikeskiarvoikseen 15,4 pistettä, 4,8 levypalloa, 3,7 syöttöä sekä huikeat 3,1 riistoa ottelua kohden.
Myöhemmin keväällä ilmeni, että Gibson antoi Kauhajoen Karhua vastaan 13. tammikuuta pelatun ottelun jälkeen positiivisen nandrolonin aineenvaihduntaa sisältäneen dopingnäytteen. Suomen Koripalloliitto langetti Gibsonille kahden vuoden toimintakiellon, joka päättyi 3. maaliskuuta 2012.
– Pelaaja on nyt rangaistuksensa kärsinyt ja on tarjoutunut hyvittämään kaikki aiheuttamansa imago- ja taloudelliset menetykset tämän sopimuksen myötä. Toivon ja uskon, että myös seuran kannattajat ja yhteistyökumppanit ymmärtävät ja hyväksyvät hänen anteeksipyyntönsä ja hyvityksensä seuralle, toteaa LrNMKY:n puheenjohtaja Pekka Hakkarainen seuran edustusjoukkueen tiedotteessa.
Gibson on viimeisen kahden vuoden aikana valmentanut kotikaupunkinsa 15-vuotiaiden lukiojoukkuetta, jonka lisäksi hän pelasi kuluneena keväänä Meksikon liigassa 18,4 pisteen ja 1,6 riiston ottelukeskiarvoilla. Päävalmentaja Lassi Tuovi uskoo Gibsonin kasvaneen kuluneiden vuosien aikana.
– Ihmiset tekevät elämässä virheitä ja sitä varten on järjestelmä, joka antaa tuomion. Meillä ei ole tarvetta antaa toista tuomiota Mattille, vaan uskoa, että mies on oppinut virheistään, kertoo Tuovi.
– Joukkue saa nyt näköisensä johtajan. Gibson on yksi parhaista joukkuepelaajista, joka Namikan takakentällä on koskaan nähty. Energiaa ja vauhtia ei tule puuttumaan, kun Gibson johtaa joukkueen hyökkäystä ensi kaudella, Tuovi jatkaa.
LrNMKY:lla on nyt voimassa sopimukset ensi kaudesta Matthew Gibsonin, Antti Niskasen, Tuomas Viertolan, Anttoni Tapion sekä Henri Välimaan kanssa. LrNMKY jatkaa neuvotteluja muutamien kotimaisten pelaajien kanssa sekä tarkkailee Euroopan pelaajamarkkinoita kahden muun amerikkalaisvahvistuksen osalta.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.